Kirjoitin marraskuussa 2013
kirjaston toiminnoista blogitekstin missä sivusin jonkin verran työni tavoitteita ja
problematiikkaa ja tästä sain ajatuksen avata musiikkikirjaston hoitajan
työnkuvaa päivätasolla. Työtäni kohtaan tuntuu olevan positiivista kiinnostusta
ja siksi lienee hyvä avata kokonaisuutta, koska kukin asiakkaani katsoo työtäni
omasta näkökulmastaan ja monesti melko pienen ”avaimenreiän” läpi, jolloin saattaa iso
osa jäädä näkemättä. Toki, en halua romuttaa romantiikkaa tai glamouria
työnkuvani ympäriltä, mutta työ on kuitenkin aina tekemistä, asioiden
hoitamista ja monesti hyvin tasaista ja arkipäiväistä puurtamista.
Toivottavasti moni nuori ammatinvalintaa miettivä kuitenkin pohtii tätäkin
ammattia eikä anna periksi helpolla. Tämä on ala missä kehittämistä on
loputtomiin vaikka työgallupit tätä katoavaksi ammatiksi väittävätkin. Ehkäpä
ammatin ydin liikkuu palveluiden ja tarpeiden verkostossa vain uusiin asemiin. Aika
näyttää, ainakaan musiikki ei häviä mihinkään.
Ensinnäkin, kannattaa muistaa
että musiikkikirjastonhoitajien toimenkuvat vaihtelevat työpaikasta riippuen: keskiössä on kuitenkin musiikki. Työnkuvaan
vaikuttaa pääsääntöisesti asiakaskunta eli minkälaisessa kehyksessä töitä tehdään:
erilaisia työnkuvia on esimerkiksi
kunnallisessa kirjastossa hyvin laajan asiakaskunnan kera, Yliopiston kirjaston musiikkitieteen alalla, Sibelius-Akatemian kirjastossa sekä oppilaitoskirjastoissa, kuten omassa työpaikkassani. Alalta löytyy myös arkistomuotoisempiakin instituutioita ja monet kirjastot sulkevat sisäänsä muitakin nyansseja, kuten Lahden konservatorion vanhat aineistot tai vaikka Sibelius-Akatemian käsikirjoituskokoelmat. Kirjastonhoitajat ovat myös hyvin verkottuneita ja puuhailevat kansallisella ja kansainvälisillä areenoilla kokonaisuuden eteen ja työ on hyvin kytkeytynyttä laajempiin konteksteihin ja kehittyy nopeasti. Näin myös kollegiaalinen laadunvarmistus toimii melko hyvin.
kunnallisessa kirjastossa hyvin laajan asiakaskunnan kera, Yliopiston kirjaston musiikkitieteen alalla, Sibelius-Akatemian kirjastossa sekä oppilaitoskirjastoissa, kuten omassa työpaikkassani. Alalta löytyy myös arkistomuotoisempiakin instituutioita ja monet kirjastot sulkevat sisäänsä muitakin nyansseja, kuten Lahden konservatorion vanhat aineistot tai vaikka Sibelius-Akatemian käsikirjoituskokoelmat. Kirjastonhoitajat ovat myös hyvin verkottuneita ja puuhailevat kansallisella ja kansainvälisillä areenoilla kokonaisuuden eteen ja työ on hyvin kytkeytynyttä laajempiin konteksteihin ja kehittyy nopeasti. Näin myös kollegiaalinen laadunvarmistus toimii melko hyvin.
Omassa työssäni on,
perinteisen kirjastonhoitajan työn lisänä, konservatorion vuokrasoitinvarastosta
huolehtiminen ja kirjoitan siitä myöhemmin oman
lukunsa. Käytännössä olen huomannut, että se kuormittaa paljon, mutta tarjoaa toisaalta hyvää vaihtelua muuten monesti melko uuvuttavaan luettelointityöhön.
Työni jakaantuu karkeasti
fyysiseen osaan eli asioiden kuten nuottien, äänitteiden ja vastaavien kuntoon
laittoon. Käytännössä se tarkoittaa teipitystä, leimausta, korjaamista, muovitusta,
signeerausta sekä niiden hyllytystä ja tarvittaessa kokoelmien muokkaamista ja
siirtelyä. Luen fyysiseen työhön myös mahdolliset toimipisteestä ulos- ja
sisään liikkumiset kuten posti-, ja matkahuollossa käymiset: aineistoja,
soittimia liikkuu jonkin verran jatkuvasti ulos ja sisään, huoltoon,
kaukolainaan, lähelle ja kauas. Fyysisiin töihin lukeutuu myös erilaiset
pienimuotoiset siistimis- ja siivousprosessit ja varastojen järjestelytyöt.
Mikään kun ei tapaa itsestään liikkua mihinkään, eikä oikein pysyä paikallaan.
Monesti tämäntyyppiset järjestelytyöt ovat pölyisiä, etenkin jos
käsiteltävällä aineistolla on ikää. Työ on onnistunut hyvin, jos kirjasto
näyttäytyy asiakkaalle aina lähestulkoon samanlaisena.
Toista työn osa-aluetta fyysisen
lisäksi voidaan kutsua vaikka henkiseksi aivotyöksi, tai vain aivotyöksi. Tähän lukeutuu kaikki luettelointityöt, erilaisten ekseleiden-, budjettilistausten- ja
vastaavien ylläpito, sähköpostiliikenne, soitinten vuokrasopimusten ja vuokrien
hallinta ja koordinointi sekä suunnittelutyöt ja erityisryhmien valvominen. ”Henkiseen”
aivotyöhön voidaan lukea myös opettaminen siis varsinainen tietopalvelutyö sekä
siihen liittyvät operaatiot internetissä ja tietokannan parissa.
Kaiken tämän kautta
kirjastonhoitaja jäsentelee päivänsä, viikkonsa ja vuotensa mahdollisimman
hyvin. Työpaikoilla on omat syklinsä ja niiden tunteminen auttaa huomattavasti
työn rakentamista pienellä budjetilla mahdollisimman laadukkaaksi. Oheinen
listaus henkiseen ja fyysiseen antaa myös osviittaa sille, että
kirjastonhoitajalla on töitä ja puuhaa vaikka tiskin ääressä ei koko ajan ole
asiakasta. Kirjastonhoitajan rooliin tulee myös olla mukana isommissa tiimeissä
ja monesti osana hallintoa pohtimassa kokonaisuuden kannalta isompia asioita.
Monessa nuoremmassa musiikin oppilaitoksessa kokoelmat eivät ole kovin suuret
tai merkittävät, mutta ne kuitenkin kehittyvät koko ajan. Alkuvaiheessa niitä
yleensä valvoo joku toimistovirkailija muun työnsä ohella ja kun kokoelma ja koulun rooli kasvaa, niin siitä alkaa muokkautua kirjasto, joka jossain
vaiheessa se siirtyy ammattilaisen hoidettavaksi. Sinänsä kirjasto on kuluerä
ja pois suoranaisesta opetussubstanssista, mutta toisaalta tasokkaassa
oppilaitoksessa, tietylle tasolle päästyään, se tuo nimenomaan tietopalveluna
opetukseen vahvan selkänojan eikä enää kilpaile budjettiriihessä. Kannattaa
muistaa, että maailman 100 tasokkaimman yliopiston ytimessä on samalla maailman
merkittävimmät kirjastot palveluineen. Tieto on valtaa ja siitä kannattaa pitää
huolta jos aikoo tulevaisuudessa pärjätä. Toivottavasti Lahti tai Päijät-Häme
on noin 500 vuoden kuluttua Oxfordia vastaava tietovarasto opistoineen,
kirjastoineen ja kouluineen.
Tässä hieman mallia:
http://www.bodleian.ox.ac.uk/bodley
Tässä hieman mallia:
http://www.bodleian.ox.ac.uk/bodley
Yleensä mitä isompi kirjasto sitä
erikoistuneempia prosesseja kirjastoa hoitavien henkilöiden vastuulla on ja
suhteellisesti sitä enemmän työtä on yhdessä osa-alueessa. Kirjaston uumenista
voi löytyä puhtaasti tiedonhaun opettamiseen keskittyneet spesialistit tai
vaikka väitöskirjatyötä tekevät alan tutkijat tai toisessa ääripäässä harjoittelija
tekemässä jotain perustyötä. Joissain
kirjastoissa on erittäin suuret kävijämäärät ja perusasiakaspalvelun ohella
virkailija ei voi tehdä mitään muuta kuin hoitaa asiakaspalvelua. Niinpä hänen
takanaan toiset kirjastonhoitajat, asiakkaan silmiltä
huomaamattomasti, operoivat töitään. Uskokaa pois hiljaisen kirjaston
takahuoneissa käy melkoinen työn ääni.
Koko hallinnan ja työn ydin on
mielestäni siinä, että kirjastonhoitajan tehtävä ei ole suoranaisesti tietää
mitä haettu asia, esimerkiksi kirja sisältää. Esimerkiksi musakirjastossa
pitäisi tällöin osata soittaa jokaista instrumenttia ja tuntea nuotit ulkoa; tehtävä
on osata etsiä haluttu tieto ja löytää se nopeasti asiakkaalle. Asiakas itse
tekee sitten omat analyysit ja kirjastonhoitaja auttaa lähdekritiikissä,
erilaisten vaihtoehtojen laadullisessa seulonnassa ja vertailussa. Näin myös
kirjastonhoitaja järjestelee oman hallitsemansa aineiston mahdollisimman hyvin
vastaamaan tätä löydettävyyden problematiikkaa. Hyvänä esimerkkinä erilaiset
kielitieteelliset kirjastot; toivottavasti kukaan ei ajattele, että palveleva virkailija osaa niitä kaikkia? Hän vain tietää miten niitä etsitään ja miten ne
on järjestetty standardien vaatimalla tavalla. Joka tapauksessa seuraavaksi
kohtaan oman työpäiväni ja ylöskirjauksessa kalenteristani loppui tila. Korostan
myös, että päivät vaihtelevat, asiakasmäärät vaihtelevat; rytmi on elävä ja
tahti tempoilevaa. Onneksi.
Ohessa Suomen tieteellisen kirjastoseuran Signum - lehden verkkojulkaisu:
http://ojs.tsv.fi/index.php/signum/index
Ohessa Suomen tieteellisen kirjastoseuran Signum - lehden verkkojulkaisu:
http://ojs.tsv.fi/index.php/signum/index
Jalkauduin tiistaiaamuna kello
kahdeksan konservatoriolle, laskeuduin alakertaan, sytytin valot ja laitoin tietokoneiden virtapiuhat päälle. Olin
kopannut ala-aulasta koko viikonlopun sanomalehdet ja asetin ne lehtipöydälle. Riisuin päällysvaatteet, tuuppasin eväät jääkaappiin ja kytkin
työkoneeseen virrat. Palasin lehtihyllylle takasin ja laitoin edellisen viikon
lehdet takaisin hyllyyn. Tämän jälkeen luin paikallislehdet nopeasti läpi
tarkoituksena löytää kirjoituksia konservatoriosta. Mikäli sellaisia löytyi leikkasin ne seuraavana
aamuna talteen arkistoitavaksi. Kaivoin hyllystä viikon vanhat lehdet ja tungin
ne paperiroskikseen. Koulua sivuavia artikkeleita löytyi harvoin, liian
harvoin, menneisiin aikoihin verrattuna. Maakuntalehdessä tuntuu olevan enemmän
urheilutoimittajia kuin kulttuuritoimittajia, harmi! Tasapaino olisi suotavaa,
sillä kyllä Päijät-Hämeessä tapahtumia riittää.
Kävin vessassa, sytytin isoon aulaan
valot. Oli aika istahtaa työkoneen ääreen. Päätin aloittaa päivän
istunnon satulatuolilla: työ on istumatyötä ja työergonomian huolellinen
säätäminen tuo siihen yllättävän paljon lisäkipinää. Salasanat kehiin ja
hopearuutu välkkymään, avasin kirjaston tietokannan, katsoin päivitykset ja
sen jälkeen siirryin sähköposteihin. Luin omat e-meilini läpi ja vastasin
johonkin; osa siirtyi tutkimusta vaativiin, aamupäivän kuluessa tehtäviin. Vältin
minkään printtaamista metsien suojelun hengessä. Roskapostit deletoin, ja
murisin mielessäni netin roskaajille. Pohdin hetken seuraamieni kirjastoalan
sähköpostilistojen keskusteluissa pohdinnassa olevia ongelmia. Omien e-meilieni
työstön jälkeen ryhdyin tutkimaan kirjaston erillistä e-meiliä laatikkoa, missä
oli onneksi vain muutama viesti ja aamu eteni kohti aamukahvia. Uusin muutaman
asiakkaan lainat ja tsekkasin kalenterini ja sen jälkeen avasin erillisen
työlistan, mihin ylöskirjasin kaikki hoidettavat asiat. Sen jälkeen avasin
internetin ja tarkistin, että kirjaston
aineistohaku Felix on toiminnassa. Viikko alkoi taas avautua ja noudin
kahvikupposen, useasti jäin vaihtamaan kuulumisia, koska se oli paras hetki
vaihtaa tietoja hallinnon porukan kanssa ja ottaa osaa yhteisiin pohdintoihin,
joita työnsaralta riittää. Samalla noudin postin, joka sisälsi lehtiä, kirjeitä, esitteitä, laskuja ja vastavaa.
Sibelius-Akatemian kirjaston kotisivut:
http://lib.siba.fi/
Sibelius-Akatemian kirjaston kotisivut:
http://lib.siba.fi/
Palasin koneelle ja avasin
kirjaston ja väliaulan ovet, yleensä avaan ne vasta ruokatunnin jälkeen klo.
12. Koska kirjaston ilmanvaihto ei ole paras mahdollinen olen tuuletussyistä pitänyt ovia koko päivän auki. Joskus joku on pohtinut aukioloaikojani, koska
oveni voi olla aamupäivällä kiinni. Tämä johtuu erilaisista, yleensä
aamupäivällä tehtävistä, hiljaisista, luettelointitöistä ja soitinvarastoon
liittyvistä asioista. Opetushenkilöstöä ei aamupäivisin juuri näy vaikka oveni
on ollut auki. Oven ollessa suljettuna olen kuitenkin aina avannut oveni koputukseen, jos olen paikalla enkä matkahuollossa tai vastaavaa. Pääsääntöisesti olen myös etukäteen sovittaessa,
työaikojen ulkopuolella hoitamassa työtäni. Kiireisimpinä, erityisesti elokuun - syyskuun
välillä soitinvuokrauksen käydessä kuumana päiväni ovat pitkiä ja olen jopa viikonloppuna
tullut hoitamaan soittimien luovutuksia. Ongelman ydin on sen suuntainen, että jos kirjaan aukioloihini täydet tunnit, niin saatan saada palautetta, jos en kuitenkaan ole tavoitettavissa. Näin vaikka ovessani olisi lappu hetkellisestä poissaolostani. Tämä on perinteinen ongelma joka esiintyy yhden toimenhaltijan työpaikoissa. Koulun työsykli on sellainen, että se
heräilee aamupäivän tunteina ja on kiihkeimmillään kohti iltapäivää mentäessä.
Hallinnon päässä taas hiljaiset tunnit ovat tehokkaampia, koska kaikkien työssä
on hyvin paljon arkistoitavaa ja keskittymistä vaativaa työtä. Asiakaspalvelu
on se jäävuorenhuippu ja pinnan alla, näkymättömissä, on melkoisesti asioita.
Seuraavaksi järjestelin Lahden
maakuntakirjaston lahjoituserää, joka oli melkoinen, aihepiirien mukaisesti ja
koppasin U2:n, Bonon ja muutaman muun viihdemusiikkimaailman staran elämäkerrat
työpöydälle ja ryhdyin luetteloimaan niitä omaan tietokantaamme. Saimme
lahjoituksena runsaasti elämäkertoja ja aineistoa, jotka palvelevat meillä
hyvin muutaman vuoden. Musiikin luetteloiminen ei varmasti kerro maallikolle
mitään, mutta sen perusteella rakennetaan kirjaston aineistosta tietueita
tietokantaan ja niiden avulla aineistot löydetään. Ei nimittäin ole se ja sama
miten niitä järjestellään ja se vie aikaa. Kirjaimellisesti voisi kuvitella,
että kukin nide on luettelointipohjana ikään kuin kirjan sivu, joka
kirjoitetaan ja siihen palataan aina uudestaan ja uudestaan: kirjaston tietokannassa on
näitä sivuja kymmeniä tuhansia. Kirjastonhoitaja selaa niitä ja säätää
tarkemmiksi ja tarkemmiksi.
Oheisen linkin takaa löytyy
osviittaa kuinka kauan esimerkiksi yhden levyn luetteloiminen saattaa kestää:
Luetteloinnin tarkkuuden vaatimuksen merkitys,
etsittäessä tietoa tai aineistoja, voisi avautua esimerkin kautta: barokkisäveltäjä
Dietrich Buxtehuden motetti on oltava löydettävissä oikein litteroituna,
teosluettelosta tarkistettuna ja vieläpä muodollisesti oikein kirjattuna
monilta osin, jotka kaikki eivät välttämättä edes näy asiakkaalle. Voi nimittäin
olla, että kirjastonhoitaja ei koskaan ole kuullut kyseistä teosta, mutta siitä
huolimatta hän löytäisi sen. Miten ihmeessä?
Teos pitää olla löydettävissä
teoksen aikakauden mukaisesti, siis tässä tapauksessa etsittäisiin barokkiaikauden
säveltäjiä tai teoksia; teos pitää
löytyä etsittäessä motetteja ja motetit ovat musiikin asiasanaston, Muscillan, mukaisesti pienimuotoisia, moniäänisiä ja
yleensä kirkolliseen käyttöön tarkoitettuja sävellyksiä, jollaisia on
sävelletty jo 1200-luvun lopulta alkaen. Termiä käytetään vain, kun julkaisussa
tai hakuteoksissa on määritelty indeksoitava musiikki motetiksi. Asiakas voi
yhtä lailla kysellä barokkiteoksia joissa on mukana lauluääni vaikka
sopraanolle ja lisäksi esimerkiksi kuoro ja basso continuo.
Myöskin nuotin edition
laadulliset seikat saattavat nousta kriteereiksi eli useimmiten onko kyseessä Urtext –editio
eli kriittisesti tarkastettu laitos vai joku muu editio. Tästä esimerkkinä
selloteos joka on herättänyt kautta vuosisatojen debattia kuinka tietyt kohdat
tulisi soittaa ja niin kustantajan ratkaisu on se, että painetun Urtext -edition
mukana tulee facsmilet eli kopiot alkuperäisestä käsikirjoituksesta. Kukin
sitten vertailkoon itse painettua ja alkuperäistä, jos nuotinnos ei miellytä.
Nerokasta.
Näitä erilaisia
kysymyssuuntia, joilla halutaan lähestyä haettavaa aihetta, on yhtä monta kuin
kysyjää: kirjastonhoitajan
tehtävä on muotoilla näistä hakukoneelle relevantti kysymyslause. Tämä on vasta
alkusoittoa, nimittäin samalla kun teos paikannetaan joka omaan tai toiseen
kirjastoon tai miksei internetin vapailta laitumilta löydettäväksi, tulisi
kirjastonhoitajan kartuttaa kysyjän tiedon hakemisen taitoja ja hieman ohjata
asiakasta eteenpäin, kohti omatoimista hakukoneen käyttöä. Tämä ulottuvuus on
työni pedagoginen puoli, eikä niitä helpoimpia. Nimittäin musiikin jättimäinen
Groove -hakemisto on kirjamuotoisena toista hyllymetriä täyttävä hakemisto
täynnä säveltäjiä ja teosluetteloita; onneksi nykyään tämä löytyy sähköisessä
muodossa, tosin ei vielä meiltä. Voitte vain kuvitella tietomäärää mitä koko
musiikinhistoria pitää sisällään ja se ikään kuin kutistuu kirjastonhoitajan
löydettäväksi asiakaskontaktin hetkellä. On myös paljon muuta aineistoa, kuten
oppikirjoja, käsikirjoituksia, äänitteitä, opinnäytteitä jne. joiden hallinta
on yhteistyötä ja logistiikkaa.
Tämä asettaa perspektiiviä
sille kuinka monta asiaa kirjastonhoitaja pystyy päivässä tekemään. Työn
matematiikkaa on kuin painovoima, sitä haluaisi tehdä enemmän, mutta aikaa
vastaan ei voi pelata määräänsä enempää. Kirjastoissa, missä tehdään töitä
yksin, on vaarana työuupumus ja tulevaisuudessa käytössä saattaa olla myös
tietokoneavusteiset algoritmit, jotka osaavat luetteloida. Työn
monimutkaistumisen huomaa myös siinä, että mikäli kirjastoon olisi tulossa
työharjoittelijoita tai peruskoulusta Tet-harjoittelijoita, niin heille ei
tahdo löytyä sopivaa tekemistä. Sellaista mitä voisi tehdä ilman raskasta
koulutusta; tilanne taitaa nykyisin olla sama monessa muussakin ammatissa.
Joka tapauksessa maanantain
kahviherätyksen tarmolla oli hyvä takoa tietueita koneelle. Aamupäivän tunnit
alkoivat huveta ja ruokatunti lähestyä. Avasin uudelleen e-meilit ja laitoin
viulun soitinkorjaukseen liittyvän varmistuksen matkaan ja samalla siirryin
soitinvaraston asioihin. Paketoin viulun hyvin ja laitoin vaatteet päälle,
otin kassasta lähetysrahat ja tallustin kohti matkahuoltoa: viulu lähti
korjattavaksi Mikkelin suuntaan. Palasin, tasasin kassan, laitoin kuitit talteen ja ryhdyin
muokkaamaan soittimiin liittyviä ekseleitä. Viulun tapauksessa piti arvioida
viulun vuokranneen asiakkaan vastuukysymykset ja kirjata asia vielä ekseleihin.
Onneksi aamu oli muuten hiljainen, kuten yleensä ja puhelin pirisi
tavanomaista vähemmän. Ruokatuntiin olisi vielä hetki aikaa, joten otin
sopimani Luis Pasquetin jousiorkesterinuotin kopioitavaksi. Minun piti itse
tehdä siitä kopio, koska nuotti oli käsikirjoitus eikä sitä voinut missään
olosuhteissa lainata ulos. Tein kerralla myös varmuuskopiot ja laitoin
opettajalle viestin, että asia oli kunnossa. Ovesta ei ollut marssinut vielä
ketään sisään ja päätin lähteä syömään evääni henkilökunnan keittiöön.
Ei sovi A4 kokoon: zoomaus tai A3 |
A3 lienee kokona hyvä tässä yhteydessä. |
Siinä ne. Printtasin samalla tuplakopiot ettei tarvitse heti olla tekemässä uusia. |
Syödessäni pohdiskelin Franz
Schubertin keskeneräisen sinfonian problematiikkaa. Huomasin aikanaan, että keskeneräisiä
oli useampikin ja jouduin kahlaamaan Franzin ja hänen aikansa jälkeen
teosluetteloita järjestäneiden ajatuksiin. Nimittäin, Wikipedian mukaisesti, tarina
meni siihen suuntaan, että 1800-luvun alkupuolella, 1822, Franzin kerrotaan
hieroneen tuttavuutta Beethovenin ja Carl Maria von Weberin kanssa. Jotenkin
tämän kohtaamisen katsotaan antaneen sykäyksen uuden sinfonia säveltämiselle,
jonka jälkipolvet tuntevat nimellä Keskeneräinen sinfonia. Alun perin
otaksutaan, että teoksen oli tarkoitus olla neliosainen, kuten tuon tyyppiset
teokset tuohon aikaan tapasivat olla. Mutta jotain tapahtui, syytä ei tiedetä.
Teos jäi keskeneräiseksi ja siitä tuli kaksiosainen sinfonia. Teos
ensiesitettiin vasta vuonna 1865 ja yllättäen siitä muodostui romantiikan ajan
tunnetuimpia teoksia.
Palatakseni kirjastonhoitajan
problematiikkaan, Wikipedian luotettavuus tiedonlähteenä ei ole riittävä, on suunnattava
Grooven ja suomalaisten kirjastonhoitajien tekemän teosluettelon pariin.
Nimittäin Schubertilla sattuu löytymään muitakin keskeneräisiä sinfonioita. Kuinka
siis erotella Keskeneräinen sinfonia keskeneräisestä sinfoniasta, kun sellaista
tullaan kysymään? On SE keskeneräinen ja sitten NIITÄ keskeneräisiä
sinfonioita.
Wikipedia kertoo seuraavaa:
Nro 7 E-duuri (keskeneräinen), D 729
Nro 8 h-molli ”Keskeneräinen sinfonia”, D 759
Nro 8 h-molli ”Keskeneräinen sinfonia”, D 759
Schubertin yhtenäistetty
teosluettelo kertoo seuraavaa:
[Sinfoniat, nro 7, D759, h-molli]
1822. Sinfoniasta valmistui kaksi osaa (Allegro moderato ja Andante con moto) sekä katkelma kolmatta (Allegro). Sinfonialla on perinteisesti ollut järjestysnumerona 8, jota käytetään edelleen julkaisuissa.V: Die Unvollendete Sinfonie. Keskeneräinen sinfonia. Unfinished Symphony.
[Sinfoniat, D729, E-duuri]
1821. Neliosaisen sinfonian luonnoksia, joista Brian Newbould on koonnut ja täydentänyt esitysversion. Version levytyksessä on käytetty harhaanjohtavaa nimitystä ”Sinfonia nro 7”.
Katsokaa ja vertailkaa edellisten tietojen tarjoamian teosnumeroita keskenään ja tarkkasilmäisinä huomaatte heti, että asiassa on ristiriita. Tiesimme aikanaan, teosta etsiessämme, että se on
orkesterinuotistossamme, mutta luetteloimattomana. Saatuani nuotin esille ja luettelointipohjan
auki huomasin nuotin olevan sen verran iäkäs, että edition numerointi kulki
sinfonia nro.8 merkinnällä, mutta yhtenäistetty nimikkeistö kertoo numerosta
7, ja Wikipedia numerosta 8. Asia piti tarkistaa ja lopulta nuotin
sävellaji paljasti sen olevan varmasti se oikea keskeneräinen sinfonia. Asia ei
siis ole aina yksioikoisen selkeää ja oletettavaa on, että musiikkitieteen
puolella juuri näitäkin asioita tutkitaan yhä ja pitkään. Tässä kohtaa
työprosesseja kysyin orkesterinjohtajalta varmistuksen, että hän tarkoittaa
juuri, h-molli sinfoniaa, ja näin etenimme asiassa. Lopuksi jalkauduimme vielä tutkimaan
orkesteriavustajan välityksellä itse nuottia.
Tämän tyyppistä asioiden pohdintaa riittää klassisen
maailmassa paljon: jos kyseessä olisi yksi identifioitu taulu, tai kirja, niin
asia olisi yksinkertaisempi, mutta koska kyseessä on nuoteille kirjoitettu
teos, jonka nuottikirjoitustapa on vielä monesti ollut kehitysvaiheessa teoksen
syntyessä paperille. Meillä ei myöskään ole alkuperäisestä esityksestä
ääninauhaa vertailtavaksi.Kirjastonhoitajan tulee kyetä tarjoamaan riittävän
tarkka identifiointi tietokantaan ja kuten sanottu asia vie aikaa, etenkin
vähemmän tunnettujen säveltäjien kohdalla. Kieltämättä se on myös kutkuttavan
hauskaa, mutta varjopuolena kiireisessä maailmassa on suhde aikaan. Aika on
rahaa sanotaan, mutta kirjastossa tuntuu, että se on rahaakin arvokkaampaa. Voisiko
joku muuttaa suhdettamme aikaan? Rahasta puhumattakaan.
Työpäivä jatkui henkilökunnan ja opettajien liikkuessa sisään ja ulos, kuka mitäkin. Jatkoin soitinvuokraekseleiden
parissa. Yhdessä työpisteessä, yhden virkailijan tehdessä yksin kaiken syntyy ikävä ja kuormittava haittapuoli: usein olen uppoutuneena syvälle työn tuottamiin ajatuksiin. Ei siinä mitään, niin pitääkin, mutta asiakkaan materialisoituessa ovesta jouduin aina vetäytymään ajatuksista ”pinnalle” asiakkaan ongelmiin kunnes ne on käsitelty ja siirtymään taas
työasioideni syvyyksiin. Tämä hyppy työprosessista toiseen, ”ulos” ja ”sisään”,
vaatii yllättävän paljon henkistä energiaa, hetken aikaa, ja erilaisia metodeja
ettei ajatusten punainen lanka kuitenkaan katoa. Monesti se silti häviää ja
hiljainen työ alkaa alusta. Juuri tästä nimenomaisesta syystä kirjaston ovet
eivät ole välttämättä koko ajan auki vaan muutan työtehtävien painotusta
asiakaspalvelun aikojen mukaisesti. Isommissa kirjastoissa henkilökunta
puuhailee takahuoneissaan ja pulpahtelevat pinnalle, tähän todellisuuteen,
kahvitauoilla. Joita on hieman ikävä.
Olin jakanut soitinvarastoni vaskipuhaltimiin,
jousisoittimiin ja muihin soittimiin: soittimiin liittyviä ekseleitä on
yhteensä 33 kappaletta plus yksi yhteinen soitinvuokrauksenreskontran hallintaan
liittyvä. Ne sisältävät olinpaikkaan, arvoon, huoltoon yms. liittyviä tietoja
joiden tulee aina vastata paperisten sopimusten ja kirjastotietokannan tietoja.
Jos asiakasvirta ruuhkautuu, niin jouduin tekemään kirjauksia jälkikäteen. Monesti
soittimet liikkuivat talossa tietämättäni ja jouduin paikkalistamaan niitä ja
korjaaman tietojani. Varsinainen soitininventaario on aina kesäkuussa kun
opettajat ja oppilaat lähtevät lomille.
Vaskisoittimien ekselit, näitä on vielä tämän lisäksi 33 kpl |
Minulla on myös aina taustatyönä käynnissä jokin
isompi projekti ja parhaillaan muokkasin yhtyenuotteja, jotka siis ovat eri
asia kuin orkesterinuotistot, siten että erotin sellaiset yhtyeet missä on yksi
tai useampi puhallinsoitin omaan fyysiseen sijaintipaikkaan. Jaoin kyseisen kokoelman
kahtia ja kävin kaikkien luetteloinnit perusteellisesti läpi. Projekti oli
alkanut syyskuussa ja oli loppusuoralla. Puhallinorkestereiden prosessi oli
käyty läpi ja vuoroon tulisi seuraavaksi jousiorkesterinuotiston erottaminen
varsinaisesta orkesterinuotistosta. Kävin myös läpi hankalamman väitöskirjan
etsimistyön yhdelle opettajistamme ja jouduin konsultoimaan kolleegaa toisessa
kirjastossa, jolla oli parempi pääsy eri tietokantoihin kuin itselläni. Työtä
ei ollut tiivistelmän lisäksi saatavilla kuin mikrofilminä tai kopioina, joten
siirryin ottamaan yhteyttä suoraan aineistoa hallinnoivaan yliopistoon.
Tarkkailin kelloa ja sen lähestyessä iltapäivän
kahvitaukoa meillä olisi joka maanantainen hallinnon yhteinen palaveri, joka oli tällä kertaa
siirrettynä poikkeuksellisesti tiistaille. Kokoustimme hyvässä hengessä ja kävimme läpi toistemme projektien tilat ja sen missä kukin
työnsä saralla kyntää. Sitä ennen katsoimme klarinetinsoiton lehtorin kanssa
evaluoitavat klarinetit läpi, ja pohdimme vanhojen puurunkoisten klarinettien
perushuollon kannattavuutta verrattuna uusiin muoviklarinetteihin. Soitin
läheiseen soitinkorjaamo Rohiin Timolle, joka lupasi tulla paikalle tutkimaan
myös asiaa. Yksi opettajista tuli vielä
katsomaan myyntilistalla olevaa vahvistinta. Kavihammastani kolotti jo aika
tavalla. Ovi kiinni, lappu oveen, iPadi
kainaoloon ja kokoukseen. Tästä tulisi pitkä kokous kun pohdimme koska edessä
olisi konservatorion muuttoon liittyviä logistisia seikkoja. Omalta osaltani
tämä tarkoitti kirjaston muuttoa.
Keskustelin päivänmittaan myös rehtorin kanssa
myöhästymismuistutusten automatisoimisesta sähköposti välitteiseksi. Ryhdyin
miettimään tätä asiaa, joka lienee toteutettavissa seuraavan lukukauden alusta
syksyllä. Kokous kesti 52 minuuttia ja sen jälkeen ryhdyin kirjoittamaan tätä
muistiota. Tämä oli melko tyypillinen päivä erilaisten ruuhkahuippujen välissä.
Mukava, että ulkona näytti paistavan aurinko. Kiva päästä illaksi omien
asioiden pariin.