Katastrofileirin kirjastokonseptia pohtimassa

Tellusta tuli ohjelma Syyrian pakolaisleireiltä, missä Jordania on ryhtynyt rahoittamaan uusia innovaatioita niin likavesien kuin puhtaan veden käsittelyyn. Kieltämättä pakolaisleirit ovat tapetilla ja tuntuvat herättävän intohimoja suuntaan jos toiseen. Siinä leirin telttameininkejä katsellessa yritin kuvitella minkälaista sellaisessa olisi asua. Suosittelen moista mielikuvaharjoittelua itsekullekin. Asiaa aprikoidessani mieleeni nousi, että missähän teltassa siellä on kirjasto? Hetkinen! Niin, onhan siellä kirjasto?

Tästä pääsin ajatukseen siitä, että mitä siellä ylipäätään tehdään. Koska luultavasti koko leirin henkinen eetos oli liian kaukana omastani, että en varmaan kotisohvaltani kirjahyllyn vierestä kyennyt tavoittamaan sen todellisuutta. Mutta, jos YK ja Jordania ynnä muut kehitysaputahot tarjoavat teknisiä ja medikaalisia herkkujaan, niin kuka tarjoaa henkistä virkistystä? Onko sellaista edes ajateltu? Nimittäin ihmiset rampautuvat henkisesti, jos heillä ei ole virikkeitä. Uskoisin, että leireillä on jotain koulutukseen ja opettamiseen liittyvää toimintaa, jos ei niin sellaista sinne pitää viedä ja ennen kaikkea maailman Forbesin listakkaat kuten BillGatesit ja JeffAmazonBezosit saisivat avata kukkaroidensa nyörejä ja suunnitella toimivan kirjastokonseptin, joka nousee hetkessä pystyyn ja on nopeasti uusittavissa, jos pommipaholainen pääsee ronkkimaan. 

En välttämättä tiedä sikäläisten kulttuurien kirjallisten tuotosten tasosta, mutta niin terveen kansallistunteen herättelijänä kuin voimaannuttajana on kirjasto lehtineen, lastenkirjoineen, kirjallisine seikkailuineen mielikuvitusta mitä parhaiten dynamoivaa toimintaa, ja voisin jotenkin kuvitella, että juuri se olisi perustarpeiden tyydyttämisen ohella todella tärkeää. Pakolainen sodan tai katastrofin uhri on aina ihminen kulttuurista, uskonosta ja ihonväristään riippumatta. Kuten  omassa kulttuurimme sivistyskehdossa tiedämme tekee ihmiselle hyvää viihde, fantasia, leikkiminen ja toki myös vakavampi opiskelu.

Ryhdyin guuglettamaan asiaa, koska en epäillyt hetkeäkään etteikö sellaista olisi jo aiemmin mietitty. Sitäpaitsi onhan useimmilla alan ihmisillä on krooninen maailmanparannusviirus, joten ei mikään ihme, että viitteitä alkoi tupsahdella näytölle:

http://www.accu.or.jp/appreb/09/pdf33-1/33-1p009-011.pdf

http://www.techsoupforlibraries.org/blog/the-little-mobile-library-in-the-heart-of-refugee-camps

https://www.librarieswithoutborders.org

Väitän, että kunnon panostus oikeasti toimivaan kehitysmaa-, pakolais- tai katastrofileirikirjastokonseptiin vähentäisi terroristien pöhinöitä tuoden sinne telttakylään uskoa tulevaisuuteen ja suuntaisi ihmisten mielialat voittamaan vaikeudet. Toki kannattaa huomioida, että toki tiedon kylkiäisenä saattaa olla jotain kulttuurin osa-alueita joita ehkä pitäisi seuloa, kuten jotkin uskonnolliset ääriteemat, mutta on myös paljon aihealueita, joita ei ole ehkä mietitty tai edes kokeiltu kuten musiikki ja taide. Niillä voisi olla mitä suurin rooli tässä asiassa: ainakin leireillä luulisi olevan aikaa musisoida, joten miksei myös lainattaisi soittimia ja musiikkia. Miksei?

Mihinkään valkoisen miehen ikitaakkaan en näissä asioissa usko vaan näen asian kehittyneemmän kulttuurin vastuuna heikommista siten, että sinne viedään viisautta ohittaa meidän sivistyksen ja tekniikan tavoittelussamme tekemät virheet niin ympäristön kuin ylimitoitetun mammonan palvonnan suhteen. Viedään sinne kestävää ja kulttuurisesti itseään generoivaa ja rikastutavaa  know howta auttaen heitä ottamaan ohjat omiin käsiinsä. Sitten pidetään konsertti ja pelataan fudista.