Musakirjastonhoitajan työpäivä 11.3.2014

Kirjoitin marraskuussa 2013 kirjaston toiminnoista blogitekstin missä sivusin jonkin verran työni tavoitteita ja problematiikkaa ja tästä sain ajatuksen avata musiikkikirjaston hoitajan työnkuvaa päivätasolla. Työtäni kohtaan tuntuu olevan positiivista kiinnostusta ja siksi lienee hyvä avata kokonaisuutta, koska kukin asiakkaani katsoo työtäni omasta näkökulmastaan ja monesti melko pienen ”avaimenreiän” läpi, jolloin saattaa iso osa jäädä näkemättä. Toki, en halua romuttaa romantiikkaa tai glamouria työnkuvani ympäriltä, mutta työ on kuitenkin aina tekemistä, asioiden hoitamista ja monesti hyvin tasaista ja arkipäiväistä puurtamista. Toivottavasti moni nuori ammatinvalintaa miettivä kuitenkin pohtii tätäkin ammattia eikä anna periksi helpolla. Tämä on ala missä kehittämistä on loputtomiin vaikka työgallupit tätä katoavaksi ammatiksi väittävätkin. Ehkäpä ammatin ydin liikkuu palveluiden ja tarpeiden verkostossa vain uusiin asemiin. Aika näyttää, ainakaan musiikki ei häviä mihinkään.

Ensinnäkin, kannattaa muistaa että musiikkikirjastonhoitajien toimenkuvat vaihtelevat työpaikasta riippuen: keskiössä on kuitenkin musiikki. Työnkuvaan vaikuttaa pääsääntöisesti asiakaskunta eli minkälaisessa kehyksessä töitä tehdään: erilaisia työnkuvia on esimerkiksi
kunnallisessa kirjastossa hyvin laajan asiakaskunnan kera, Yliopiston kirjaston musiikkitieteen alalla, Sibelius-Akatemian kirjastossa sekä oppilaitoskirjastoissa, kuten omassa työpaikkassani. Alalta löytyy myös arkistomuotoisempiakin instituutioita ja monet kirjastot sulkevat sisäänsä muitakin nyansseja, kuten Lahden konservatorion vanhat aineistot tai vaikka Sibelius-Akatemian käsikirjoituskokoelmat. Kirjastonhoitajat ovat myös hyvin verkottuneita ja puuhailevat kansallisella ja kansainvälisillä areenoilla kokonaisuuden eteen ja työ on hyvin kytkeytynyttä laajempiin konteksteihin ja kehittyy nopeasti. Näin myös kollegiaalinen laadunvarmistus toimii melko hyvin.

Omassa työssäni on, perinteisen kirjastonhoitajan työn lisänä, konservatorion vuokrasoitinvarastosta huolehtiminen ja kirjoitan siitä myöhemmin oman lukunsa. Käytännössä olen huomannut, että se kuormittaa paljon, mutta tarjoaa toisaalta hyvää vaihtelua muuten monesti melko uuvuttavaan luettelointityöhön.

Työni jakaantuu karkeasti fyysiseen osaan eli asioiden kuten nuottien, äänitteiden ja vastaavien kuntoon laittoon. Käytännössä se tarkoittaa teipitystä, leimausta, korjaamista, muovitusta, signeerausta sekä niiden hyllytystä ja tarvittaessa kokoelmien muokkaamista ja siirtelyä. Luen fyysiseen työhön myös mahdolliset toimipisteestä ulos- ja sisään liikkumiset kuten posti-, ja matkahuollossa käymiset: aineistoja, soittimia liikkuu jonkin verran jatkuvasti ulos ja sisään, huoltoon, kaukolainaan, lähelle ja kauas. Fyysisiin töihin lukeutuu myös erilaiset pienimuotoiset siistimis- ja siivousprosessit ja varastojen järjestelytyöt. Mikään kun ei tapaa itsestään liikkua mihinkään, eikä oikein pysyä paikallaan. Monesti tämäntyyppiset järjestelytyöt ovat pölyisiä, etenkin jos käsiteltävällä aineistolla on ikää. Työ on onnistunut hyvin, jos kirjasto näyttäytyy asiakkaalle aina lähestulkoon samanlaisena.

Toista työn osa-aluetta fyysisen lisäksi voidaan kutsua vaikka henkiseksi aivotyöksi, tai vain aivotyöksi. Tähän lukeutuu kaikki luettelointityöt, erilaisten ekseleiden-, budjettilistausten- ja vastaavien ylläpito, sähköpostiliikenne, soitinten vuokrasopimusten ja vuokrien hallinta ja koordinointi sekä suunnittelutyöt ja erityisryhmien valvominen. ”Henkiseen” aivotyöhön voidaan lukea myös opettaminen siis varsinainen tietopalvelutyö sekä siihen liittyvät operaatiot internetissä ja tietokannan parissa.

Kaiken tämän kautta kirjastonhoitaja jäsentelee päivänsä, viikkonsa ja vuotensa mahdollisimman hyvin. Työpaikoilla on omat syklinsä ja niiden tunteminen auttaa huomattavasti työn rakentamista pienellä budjetilla mahdollisimman laadukkaaksi. Oheinen listaus henkiseen ja fyysiseen antaa myös osviittaa sille, että kirjastonhoitajalla on töitä ja puuhaa vaikka tiskin ääressä ei koko ajan ole asiakasta. Kirjastonhoitajan rooliin tulee myös olla mukana isommissa tiimeissä ja monesti osana hallintoa pohtimassa kokonaisuuden kannalta isompia asioita. Monessa nuoremmassa musiikin oppilaitoksessa kokoelmat eivät ole kovin suuret tai merkittävät, mutta ne kuitenkin kehittyvät koko ajan. Alkuvaiheessa niitä yleensä valvoo joku toimistovirkailija muun työnsä ohella ja kun kokoelma ja koulun rooli kasvaa, niin siitä alkaa muokkautua kirjasto, joka jossain vaiheessa se siirtyy ammattilaisen hoidettavaksi. Sinänsä kirjasto on kuluerä ja pois suoranaisesta opetussubstanssista, mutta toisaalta tasokkaassa oppilaitoksessa, tietylle tasolle päästyään, se tuo nimenomaan tietopalveluna opetukseen vahvan selkänojan eikä enää kilpaile budjettiriihessä. Kannattaa muistaa, että maailman 100 tasokkaimman yliopiston ytimessä on samalla maailman merkittävimmät kirjastot palveluineen. Tieto on valtaa ja siitä kannattaa pitää huolta jos aikoo tulevaisuudessa pärjätä. Toivottavasti Lahti tai Päijät-Häme on noin 500 vuoden kuluttua Oxfordia vastaava tietovarasto opistoineen, kirjastoineen ja kouluineen.

Tässä hieman mallia:

 http://www.bodleian.ox.ac.uk/bodley

Yleensä mitä isompi kirjasto sitä erikoistuneempia prosesseja kirjastoa hoitavien henkilöiden vastuulla on ja suhteellisesti sitä enemmän työtä on yhdessä osa-alueessa. Kirjaston uumenista voi löytyä puhtaasti tiedonhaun opettamiseen keskittyneet spesialistit tai vaikka väitöskirjatyötä tekevät alan tutkijat tai toisessa ääripäässä harjoittelija tekemässä jotain perustyötä.  Joissain kirjastoissa on erittäin suuret kävijämäärät ja perusasiakaspalvelun ohella virkailija ei voi tehdä mitään muuta kuin hoitaa asiakaspalvelua. Niinpä hänen takanaan toiset kirjastonhoitajat, asiakkaan silmiltä huomaamattomasti, operoivat töitään. Uskokaa pois hiljaisen kirjaston takahuoneissa käy melkoinen työn ääni.

Koko hallinnan ja työn ydin on mielestäni siinä, että kirjastonhoitajan tehtävä ei ole suoranaisesti tietää mitä haettu asia, esimerkiksi kirja sisältää. Esimerkiksi musakirjastossa pitäisi tällöin osata soittaa jokaista instrumenttia ja tuntea nuotit ulkoa; tehtävä on osata etsiä haluttu tieto ja löytää se nopeasti asiakkaalle. Asiakas itse tekee sitten omat analyysit ja kirjastonhoitaja auttaa lähdekritiikissä, erilaisten vaihtoehtojen laadullisessa seulonnassa ja vertailussa. Näin myös kirjastonhoitaja järjestelee oman hallitsemansa aineiston mahdollisimman hyvin vastaamaan tätä löydettävyyden problematiikkaa. Hyvänä esimerkkinä erilaiset kielitieteelliset kirjastot; toivottavasti kukaan ei ajattele, että palveleva virkailija osaa niitä kaikkia? Hän vain tietää miten niitä etsitään ja miten ne on järjestetty standardien vaatimalla tavalla. Joka tapauksessa seuraavaksi kohtaan oman työpäiväni ja ylöskirjauksessa kalenteristani loppui tila. Korostan myös, että päivät vaihtelevat, asiakasmäärät vaihtelevat; rytmi on elävä ja tahti tempoilevaa. Onneksi.

Ohessa Suomen tieteellisen kirjastoseuran Signum - lehden verkkojulkaisu:

http://ojs.tsv.fi/index.php/signum/index

Jalkauduin tiistaiaamuna kello kahdeksan konservatoriolle, laskeuduin alakertaan, sytytin valot ja laitoin tietokoneiden virtapiuhat päälle. Olin kopannut ala-aulasta koko viikonlopun sanomalehdet ja asetin ne lehtipöydälle. Riisuin päällysvaatteet, tuuppasin eväät jääkaappiin ja kytkin työkoneeseen virrat. Palasin lehtihyllylle takasin ja laitoin edellisen viikon lehdet takaisin hyllyyn. Tämän jälkeen luin paikallislehdet nopeasti läpi tarkoituksena löytää kirjoituksia konservatoriosta. Mikäli  sellaisia löytyi leikkasin ne seuraavana aamuna talteen arkistoitavaksi. Kaivoin hyllystä viikon vanhat lehdet ja tungin ne paperiroskikseen. Koulua sivuavia artikkeleita löytyi harvoin, liian harvoin, menneisiin aikoihin verrattuna. Maakuntalehdessä tuntuu olevan enemmän urheilutoimittajia kuin kulttuuritoimittajia, harmi! Tasapaino olisi suotavaa, sillä kyllä Päijät-Hämeessä tapahtumia riittää.

Kävin vessassa, sytytin isoon aulaan valot. Oli aika istahtaa työkoneen ääreen. Päätin aloittaa päivän istunnon satulatuolilla: työ on istumatyötä ja työergonomian huolellinen säätäminen tuo siihen yllättävän paljon lisäkipinää. Salasanat kehiin ja hopearuutu välkkymään, avasin kirjaston tietokannan, katsoin päivitykset ja sen jälkeen siirryin sähköposteihin. Luin omat e-meilini läpi ja vastasin johonkin; osa siirtyi tutkimusta vaativiin, aamupäivän kuluessa tehtäviin. Vältin minkään printtaamista metsien suojelun hengessä. Roskapostit deletoin, ja murisin mielessäni netin roskaajille. Pohdin hetken seuraamieni kirjastoalan sähköpostilistojen keskusteluissa pohdinnassa olevia ongelmia. Omien e-meilieni työstön jälkeen ryhdyin tutkimaan kirjaston erillistä e-meiliä laatikkoa, missä oli onneksi vain muutama viesti ja aamu eteni kohti aamukahvia. Uusin muutaman asiakkaan lainat ja tsekkasin kalenterini ja sen jälkeen avasin erillisen työlistan, mihin ylöskirjasin kaikki hoidettavat asiat. Sen jälkeen avasin internetin ja tarkistin, että  kirjaston aineistohaku Felix on toiminnassa. Viikko alkoi taas avautua ja noudin kahvikupposen, useasti jäin vaihtamaan kuulumisia, koska se oli paras hetki vaihtaa tietoja hallinnon porukan kanssa ja ottaa osaa yhteisiin pohdintoihin, joita työnsaralta riittää. Samalla noudin postin, joka sisälsi lehtiä,  kirjeitä, esitteitä, laskuja ja vastavaa.  

Sibelius-Akatemian kirjaston kotisivut:

 http://lib.siba.fi/

Palasin koneelle ja avasin kirjaston ja väliaulan ovet, yleensä avaan ne vasta ruokatunnin jälkeen klo. 12. Koska kirjaston ilmanvaihto ei ole paras mahdollinen olen tuuletussyistä pitänyt ovia koko päivän auki. Joskus joku on pohtinut aukioloaikojani, koska oveni voi olla aamupäivällä kiinni. Tämä johtuu erilaisista, yleensä aamupäivällä tehtävistä, hiljaisista, luettelointitöistä ja soitinvarastoon liittyvistä asioista. Opetushenkilöstöä ei aamupäivisin juuri näy vaikka oveni on ollut auki. Oven ollessa suljettuna olen kuitenkin aina avannut oveni koputukseen, jos olen paikalla enkä matkahuollossa tai vastaavaa. Pääsääntöisesti olen myös etukäteen sovittaessa, työaikojen ulkopuolella hoitamassa työtäni.  Kiireisimpinä, erityisesti elokuun - syyskuun välillä soitinvuokrauksen käydessä kuumana päiväni ovat pitkiä ja olen jopa viikonloppuna tullut hoitamaan soittimien luovutuksia. Ongelman ydin on sen suuntainen, että jos kirjaan aukioloihini täydet tunnit, niin saatan saada palautetta, jos en kuitenkaan ole tavoitettavissa. Näin vaikka ovessani olisi lappu hetkellisestä poissaolostani. Tämä on perinteinen ongelma joka esiintyy yhden toimenhaltijan työpaikoissa. Koulun työsykli on sellainen, että se heräilee aamupäivän tunteina ja on kiihkeimmillään kohti iltapäivää mentäessä. Hallinnon päässä taas hiljaiset tunnit ovat tehokkaampia, koska kaikkien työssä on hyvin paljon arkistoitavaa ja keskittymistä vaativaa työtä. Asiakaspalvelu on se jäävuorenhuippu ja pinnan alla, näkymättömissä, on melkoisesti asioita.

Seuraavaksi järjestelin Lahden maakuntakirjaston lahjoituserää, joka oli melkoinen, aihepiirien mukaisesti ja koppasin U2:n, Bonon ja muutaman muun viihdemusiikkimaailman staran elämäkerrat työpöydälle ja ryhdyin luetteloimaan niitä omaan tietokantaamme. Saimme lahjoituksena runsaasti elämäkertoja ja aineistoa, jotka palvelevat meillä hyvin muutaman vuoden. Musiikin luetteloiminen ei varmasti kerro maallikolle mitään, mutta sen perusteella rakennetaan kirjaston aineistosta tietueita tietokantaan ja niiden avulla aineistot löydetään. Ei nimittäin ole se ja sama miten niitä järjestellään ja se vie aikaa. Kirjaimellisesti voisi kuvitella, että kukin nide on luettelointipohjana ikään kuin kirjan sivu, joka kirjoitetaan ja siihen palataan aina uudestaan ja uudestaan: kirjaston tietokannassa on näitä sivuja kymmeniä tuhansia. Kirjastonhoitaja selaa niitä ja säätää tarkemmiksi ja tarkemmiksi.

Oheisen linkin takaa löytyy osviittaa kuinka kauan esimerkiksi yhden levyn luetteloiminen saattaa kestää:

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/64142-kirjaston-kellarissa-muhii-uskomaton-levykokoelma

Luetteloinnin tarkkuuden vaatimuksen merkitys, etsittäessä tietoa tai aineistoja, voisi avautua esimerkin kautta: barokkisäveltäjä Dietrich Buxtehuden motetti on oltava löydettävissä oikein litteroituna, teosluettelosta tarkistettuna ja vieläpä muodollisesti oikein kirjattuna monilta osin, jotka kaikki eivät välttämättä edes näy asiakkaalle. Voi nimittäin olla, että kirjastonhoitaja ei koskaan ole kuullut kyseistä teosta, mutta siitä huolimatta hän löytäisi sen. Miten ihmeessä?

Teos pitää olla löydettävissä teoksen aikakauden mukaisesti, siis tässä tapauksessa etsittäisiin barokkiaikauden säveltäjiä tai teoksia;  teos pitää löytyä etsittäessä motetteja ja motetit ovat musiikin asiasanaston, Muscillan,  mukaisesti pienimuotoisia, moniäänisiä ja yleensä kirkolliseen käyttöön tarkoitettuja sävellyksiä, jollaisia on sävelletty jo 1200-luvun lopulta alkaen. Termiä käytetään vain, kun julkaisussa tai hakuteoksissa on määritelty indeksoitava musiikki motetiksi. Asiakas voi yhtä lailla kysellä barokkiteoksia joissa on mukana lauluääni vaikka sopraanolle ja lisäksi esimerkiksi kuoro ja basso continuo.

Myöskin nuotin edition laadulliset seikat saattavat nousta kriteereiksi eli useimmiten onko kyseessä Urtext –editio eli kriittisesti tarkastettu laitos vai joku muu editio. Tästä esimerkkinä selloteos joka on herättänyt kautta vuosisatojen debattia kuinka tietyt kohdat tulisi soittaa ja niin kustantajan ratkaisu on se, että painetun Urtext -edition mukana tulee facsmilet eli kopiot alkuperäisestä käsikirjoituksesta. Kukin sitten vertailkoon itse painettua ja alkuperäistä, jos nuotinnos ei miellytä. Nerokasta.

Näitä erilaisia kysymyssuuntia, joilla halutaan lähestyä haettavaa aihetta, on yhtä monta kuin kysyjää: kirjastonhoitajan tehtävä on muotoilla näistä hakukoneelle relevantti kysymyslause. Tämä on vasta alkusoittoa, nimittäin samalla kun teos paikannetaan joka omaan tai toiseen kirjastoon tai miksei internetin vapailta laitumilta löydettäväksi, tulisi kirjastonhoitajan kartuttaa kysyjän tiedon hakemisen taitoja ja hieman ohjata asiakasta eteenpäin, kohti omatoimista hakukoneen käyttöä. Tämä ulottuvuus on työni pedagoginen puoli, eikä niitä helpoimpia. Nimittäin musiikin jättimäinen Groove -hakemisto on kirjamuotoisena toista hyllymetriä täyttävä hakemisto täynnä säveltäjiä ja teosluetteloita; onneksi nykyään tämä löytyy sähköisessä muodossa, tosin ei vielä meiltä. Voitte vain kuvitella tietomäärää mitä koko musiikinhistoria pitää sisällään ja se ikään kuin kutistuu kirjastonhoitajan löydettäväksi asiakaskontaktin hetkellä. On myös paljon muuta aineistoa, kuten oppikirjoja, käsikirjoituksia, äänitteitä, opinnäytteitä jne. joiden hallinta on yhteistyötä ja logistiikkaa.

Tämä asettaa perspektiiviä sille kuinka monta asiaa kirjastonhoitaja pystyy päivässä tekemään. Työn matematiikkaa on kuin painovoima, sitä haluaisi tehdä enemmän, mutta aikaa vastaan ei voi pelata määräänsä enempää. Kirjastoissa, missä tehdään töitä yksin, on vaarana työuupumus ja tulevaisuudessa käytössä saattaa olla myös tietokoneavusteiset algoritmit, jotka osaavat luetteloida. Työn monimutkaistumisen huomaa myös siinä, että mikäli kirjastoon olisi tulossa työharjoittelijoita tai peruskoulusta Tet-harjoittelijoita, niin heille ei tahdo löytyä sopivaa tekemistä. Sellaista mitä voisi tehdä ilman raskasta koulutusta; tilanne taitaa nykyisin olla sama monessa muussakin ammatissa.

Joka tapauksessa maanantain kahviherätyksen tarmolla oli hyvä takoa tietueita koneelle. Aamupäivän tunnit alkoivat huveta ja ruokatunti lähestyä. Avasin uudelleen e-meilit ja laitoin viulun soitinkorjaukseen liittyvän varmistuksen matkaan ja samalla siirryin soitinvaraston asioihin. Paketoin viulun hyvin ja laitoin vaatteet päälle, otin kassasta lähetysrahat ja tallustin kohti matkahuoltoa: viulu lähti korjattavaksi Mikkelin suuntaan. Palasin, tasasin kassan, laitoin kuitit talteen ja ryhdyin muokkaamaan soittimiin liittyviä ekseleitä. Viulun tapauksessa piti arvioida viulun vuokranneen asiakkaan vastuukysymykset ja kirjata asia vielä ekseleihin. Onneksi aamu oli muuten hiljainen, kuten yleensä ja puhelin pirisi tavanomaista vähemmän. Ruokatuntiin olisi vielä hetki aikaa, joten otin sopimani Luis Pasquetin jousiorkesterinuotin kopioitavaksi. Minun piti itse tehdä siitä kopio, koska nuotti oli käsikirjoitus eikä sitä voinut missään olosuhteissa lainata ulos. Tein kerralla myös varmuuskopiot ja laitoin opettajalle viestin, että asia oli kunnossa. Ovesta ei ollut marssinut vielä ketään sisään ja päätin lähteä syömään evääni henkilökunnan keittiöön.

Ei sovi A4 kokoon: zoomaus tai A3

A3 lienee kokona hyvä tässä yhteydessä.

Siinä ne. Printtasin samalla tuplakopiot ettei tarvitse heti olla tekemässä uusia.

Syödessäni pohdiskelin Franz Schubertin keskeneräisen sinfonian problematiikkaa. Huomasin aikanaan, että keskeneräisiä oli useampikin ja jouduin kahlaamaan Franzin ja hänen aikansa jälkeen teosluetteloita järjestäneiden ajatuksiin. Nimittäin, Wikipedian mukaisesti, tarina meni siihen suuntaan, että 1800-luvun alkupuolella, 1822, Franzin kerrotaan hieroneen tuttavuutta Beethovenin ja Carl Maria von Weberin kanssa. Jotenkin tämän kohtaamisen katsotaan antaneen sykäyksen uuden sinfonia säveltämiselle, jonka jälkipolvet tuntevat nimellä Keskeneräinen sinfonia. Alun perin otaksutaan, että teoksen oli tarkoitus olla neliosainen, kuten tuon tyyppiset teokset tuohon aikaan tapasivat olla. Mutta jotain tapahtui, syytä ei tiedetä. Teos jäi keskeneräiseksi ja siitä tuli kaksiosainen sinfonia. Teos ensiesitettiin vasta vuonna 1865 ja yllättäen siitä muodostui romantiikan ajan tunnetuimpia teoksia.

Palatakseni kirjastonhoitajan problematiikkaan, Wikipedian luotettavuus tiedonlähteenä ei ole riittävä, on suunnattava Grooven ja suomalaisten kirjastonhoitajien tekemän teosluettelon pariin. Nimittäin Schubertilla sattuu löytymään muitakin keskeneräisiä sinfonioita. Kuinka siis erotella Keskeneräinen sinfonia keskeneräisestä sinfoniasta, kun sellaista tullaan kysymään? On SE keskeneräinen ja sitten NIITÄ keskeneräisiä sinfonioita.  

Wikipedia kertoo seuraavaa:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Franz_Schubert

Nro 7 E-duuri (keskeneräinen), D 729
Nro 8 h-molli ”Keskeneräinen sinfonia”, D 759

Schubertin yhtenäistetty teosluettelo kertoo seuraavaa:

http://www.kaapeli.fi/~musakir/republic/Schubert/Schubert_2011.pdf

[Sinfoniat, nro 7, D759, h-molli]
1822. Sinfoniasta valmistui kaksi osaa (Allegro moderato ja Andante con moto) sekä katkelma kolmatta (Allegro). Sinfonialla on perinteisesti ollut järjestysnumerona 8, jota käytetään edelleen julkaisuissa.V: Die Unvollendete Sinfonie. Keskeneräinen sinfonia. Unfinished Symphony.

[Sinfoniat, D729, E-duuri]
1821. Neliosaisen sinfonian luonnoksia, joista Brian Newbould on koonnut ja täydentänyt esitysversion. Version levytyksessä on käytetty harhaanjohtavaa nimitystä ”Sinfonia nro 7”.

Katsokaa ja vertailkaa edellisten tietojen tarjoamian teosnumeroita keskenään ja tarkkasilmäisinä huomaatte heti, että asiassa on ristiriita. Tiesimme aikanaan, teosta etsiessämme, että se on orkesterinuotistossamme, mutta luetteloimattomana.  Saatuani nuotin esille ja luettelointipohjan auki huomasin nuotin olevan sen verran iäkäs, että edition numerointi kulki sinfonia nro.8 merkinnällä, mutta yhtenäistetty nimikkeistö kertoo numerosta 7, ja Wikipedia numerosta 8. Asia piti tarkistaa ja lopulta nuotin sävellaji paljasti sen olevan varmasti se oikea keskeneräinen sinfonia. Asia ei siis ole aina yksioikoisen selkeää ja oletettavaa on, että musiikkitieteen puolella juuri näitäkin asioita tutkitaan yhä ja pitkään. Tässä kohtaa työprosesseja kysyin orkesterinjohtajalta varmistuksen, että hän tarkoittaa juuri, h-molli sinfoniaa, ja näin etenimme asiassa. Lopuksi jalkauduimme vielä tutkimaan orkesteriavustajan välityksellä itse nuottia.

Tämän tyyppistä asioiden pohdintaa riittää klassisen maailmassa paljon: jos kyseessä olisi yksi identifioitu taulu, tai kirja, niin asia olisi yksinkertaisempi, mutta koska kyseessä on nuoteille kirjoitettu teos, jonka nuottikirjoitustapa on vielä monesti ollut kehitysvaiheessa teoksen syntyessä paperille. Meillä ei myöskään ole alkuperäisestä esityksestä ääninauhaa vertailtavaksi.Kirjastonhoitajan tulee kyetä tarjoamaan riittävän tarkka identifiointi tietokantaan ja kuten sanottu asia vie aikaa, etenkin vähemmän tunnettujen säveltäjien kohdalla. Kieltämättä se on myös kutkuttavan hauskaa, mutta varjopuolena kiireisessä maailmassa on suhde aikaan. Aika on rahaa sanotaan, mutta kirjastossa tuntuu, että se on rahaakin arvokkaampaa. Voisiko joku muuttaa suhdettamme aikaan? Rahasta puhumattakaan.

Työpäivä jatkui henkilökunnan ja opettajien liikkuessa sisään ja ulos, kuka mitäkin. Jatkoin soitinvuokraekseleiden parissa. Yhdessä työpisteessä, yhden virkailijan tehdessä yksin kaiken syntyy ikävä ja kuormittava haittapuoli: usein olen uppoutuneena syvälle työn tuottamiin ajatuksiin. Ei siinä mitään, niin pitääkin, mutta asiakkaan materialisoituessa ovesta jouduin aina vetäytymään ajatuksista ”pinnalle” asiakkaan ongelmiin kunnes ne on käsitelty ja siirtymään taas työasioideni syvyyksiin. Tämä hyppy työprosessista toiseen, ”ulos” ja ”sisään”, vaatii yllättävän paljon henkistä energiaa, hetken aikaa, ja erilaisia metodeja ettei ajatusten punainen lanka kuitenkaan katoa. Monesti se silti häviää ja hiljainen työ alkaa alusta. Juuri tästä nimenomaisesta syystä kirjaston ovet eivät ole välttämättä koko ajan auki vaan muutan työtehtävien painotusta asiakaspalvelun aikojen mukaisesti. Isommissa kirjastoissa henkilökunta puuhailee takahuoneissaan ja pulpahtelevat pinnalle, tähän todellisuuteen, kahvitauoilla. Joita on hieman ikävä.

Olin jakanut soitinvarastoni vaskipuhaltimiin, jousisoittimiin ja muihin soittimiin: soittimiin liittyviä ekseleitä on yhteensä 33 kappaletta plus yksi yhteinen soitinvuokrauksenreskontran hallintaan liittyvä. Ne sisältävät olinpaikkaan, arvoon, huoltoon yms. liittyviä tietoja joiden tulee aina vastata paperisten sopimusten ja kirjastotietokannan tietoja. Jos asiakasvirta ruuhkautuu, niin jouduin tekemään kirjauksia jälkikäteen. Monesti soittimet liikkuivat talossa tietämättäni ja jouduin paikkalistamaan niitä ja korjaaman tietojani. Varsinainen soitininventaario on aina kesäkuussa kun opettajat ja oppilaat lähtevät lomille.

Vaskisoittimien ekselit, näitä on vielä tämän lisäksi 33 kpl

Minulla on myös aina taustatyönä käynnissä jokin isompi projekti ja parhaillaan muokkasin yhtyenuotteja, jotka siis ovat eri asia kuin orkesterinuotistot, siten että erotin sellaiset yhtyeet missä on yksi tai useampi puhallinsoitin omaan fyysiseen sijaintipaikkaan. Jaoin kyseisen kokoelman kahtia ja kävin kaikkien luetteloinnit perusteellisesti läpi. Projekti oli alkanut syyskuussa ja oli loppusuoralla. Puhallinorkestereiden prosessi oli käyty läpi ja vuoroon tulisi seuraavaksi jousiorkesterinuotiston erottaminen varsinaisesta orkesterinuotistosta. Kävin myös läpi hankalamman väitöskirjan etsimistyön yhdelle opettajistamme ja jouduin konsultoimaan kolleegaa toisessa kirjastossa, jolla oli parempi pääsy eri tietokantoihin kuin itselläni. Työtä ei ollut tiivistelmän lisäksi saatavilla kuin mikrofilminä tai kopioina, joten siirryin ottamaan yhteyttä suoraan aineistoa hallinnoivaan yliopistoon.

Tarkkailin kelloa ja sen lähestyessä iltapäivän kahvitaukoa meillä olisi joka maanantainen hallinnon yhteinen palaveri, joka oli tällä kertaa siirrettynä poikkeuksellisesti tiistaille. Kokoustimme hyvässä hengessä ja kävimme läpi toistemme projektien tilat ja sen missä kukin työnsä saralla kyntää. Sitä ennen katsoimme klarinetinsoiton lehtorin kanssa evaluoitavat klarinetit läpi, ja pohdimme vanhojen puurunkoisten klarinettien perushuollon kannattavuutta verrattuna uusiin muoviklarinetteihin. Soitin läheiseen soitinkorjaamo Rohiin Timolle, joka lupasi tulla paikalle tutkimaan myös asiaa.  Yksi opettajista tuli vielä katsomaan myyntilistalla olevaa vahvistinta. Kavihammastani kolotti jo aika tavalla. Ovi kiinni, lappu oveen,  iPadi kainaoloon ja kokoukseen. Tästä tulisi pitkä kokous kun pohdimme koska edessä olisi konservatorion muuttoon liittyviä logistisia seikkoja. Omalta osaltani tämä tarkoitti kirjaston muuttoa.  

Keskustelin päivänmittaan myös rehtorin kanssa myöhästymismuistutusten automatisoimisesta sähköposti välitteiseksi. Ryhdyin miettimään tätä asiaa, joka lienee toteutettavissa seuraavan lukukauden alusta syksyllä. Kokous kesti 52 minuuttia ja sen jälkeen ryhdyin kirjoittamaan tätä muistiota. Tämä oli melko tyypillinen päivä erilaisten ruuhkahuippujen välissä. Mukava, että ulkona näytti paistavan aurinko. Kiva päästä illaksi omien asioiden pariin.