Sergei Kulankoa etsimässä 1. osa

Syksyllä 2014 koulumme pianonsoitonlehtori Peter Lönnqvist otti yhteyttä ja kysyi tunnenko Sergei Kulangon h-molli konserton pianolle ja orkesterille. Nimi aktivoi Viipurin musiikkiopistoon liittyvän muistikuvan, mutta ei juuri mitään muuta. Ei mielikuvaa kasvoista, ei sävelmää, vain nimi. Katsoin kirjaston tietokannan aineistohaun kautta löytyykö mitään tietoa.  Aineistohaku Felix mietti hetken ja jotain löytyi:

Vanhoja palkkakortteja Viipurin ja Lahden kaudelta : verokortteja / Mirjam Helin, Felix Krohn, Sergei Kulanko, Tatjana Rippas, Lea Piltti. – 1957

http://felix.concis.fi/lib4/src?PBFORMTYPE=01002&TITLEID=38353&SQS=1:fin:1::11:50::HTML&PL=0

Tällä tiedolla ei vielä päästäisi kovin pitkälle, joten kirjoitin Heikki Poroilalle Tikkurilan musiikkivarastoon, Saundiholviin. Kysyin tunteeko hän Kulangon teosta. Heikki on alan pioneeri ja puuhamies, jonka tietämys säveltäjistä ja heidän teoksistaan on vertaansa vailla. Yllättäen Heikki ei tuntenut teosta eikä säveltäjää. Olin hieman epäuskoinen; voisiko tämä olla totta? Vieläkö löytyisi jostain ennen tuntematon suomalainen sävellys? Kolusin musiikinalan tietokantoja, mutta turhaan.

Tilanne oli epätodellisen tuntuinen. Peter ei kertonut kenen hallussa originaali nuotti on ja ilmoitti myös, että siitä ei saa kopioita. Olin järkyttynyt. Miksi ei? Mitä hyötyä jollekulle olisi tämän teoksen piilossa pysymisessä? Ei varmasti mitään.  Teosto ja esityskorvaukset menevät nimenomaan esitysten mukaisesti ja jos sitä ei saa käyttää, niin ei sitä varmasti kukaan esitäkään. Esitin asiasta huoleni Peterille ja painotin sen katoamisen mahdollisuutta tilanteessa missä tulipalo voi sen syödä, vesivahinko tuhota sen tai voro viedä. Sitten sitä ei enää ole missään.

Peter Lönnqvist kertoi suunnittelevansa teoksen kantaesitystä jolloin myös kuulisimme minkä laatuinen konsertto olisi kyseessä. Mietin motiiveja teoksen hautautumiselle: oliko se niin huono vai oliko kyseessä pelko siitä, että joku voisi kopioida sen ja ottaa omiin nimiinsä? Niin kauan kun nuotti on yleisesti tuntematon, siis kustantamaton nuotti, näin voisi tapahtua. Ehkä teos on vain ollut unohtuneena ”pöytälaatikossa” ja nyt oli aika esitellä se uudestaan maailmalle. Mieleeni juolahti kysymys teoksen aitoudesta. Niin, oliko se aito? Kuka oli Kulanko?

On tietysti mahdollista, että nuotin haltijaa voi kiehtoa ajatus siitä, että sen esityskopiolla voisi ehkä rahastaa enemmän kuin painetulla editiolla? Tässä tapauksessa nuotit ovat vain unohtuneet ajan virtaan. On kyllä totta, että monet perikunnat toimivat eräänlaisessa välitilassa, jolloin painetun edition painoksen laajuutta on rajoitettu vain muutamaan kappaleeseen eikä niitä ole julkisessa jakelussa myyntikanavien kautta. Näin omistajalla on mahdollisuus säädellä sen oikeuksia kustantajien ja soittajien suuntaan. Näin toimittaessa edition vuokra on tekijänoikeuskorvauksista erillinen maksu.

Tässä on kuitenkin tietyt kohtuullisuuden rajat: esimerkiksi Wienin filharmonikot jättivät liian suurista korvausvaatimuksista johtuen Sibeliuksen Valse Tristen pois esityslistaltaan, mikä ei varmasti ole hyvää mainosta säveltäjälle:

http://slippedisc.com/2014/11/false-triste-as-mean-vienna-philharmonic-blanks-out-sibelius/

Palatakseni kuitenkin Kulangon konserttoon, niin en vielä kirjoituksen tässä vaiheessa tiedä onko nuotin originaalin omistaja Sergei Kulangolle sukua. Miten tekijänoikeusmaksut käytännössä menisivät? Kuka omisti käsikirjoituksen?  Oma roolini on kuunnella herkällä korvalla nuotin omistajan toiveita ja niin teemme. Mutta ensin kysymys nuotin aitoudesta: Kuka oli Sergei Kulanko?

Googlen tiedonhaku oli takuuvarma metodi aloittaa etsinnät: ensimmäiseksi Google tarjosi Jukka-Pekka Sarasteen kotisivun tämän nuoruudesta kertovaa osiota:

”… The Vyborg conservatory had moved to Lahti and it was my first music school. There still was an atmosphere of old Vyborg and St. Petersburg about it. Conservative Russian style study methods were used, as there still were many Russian artists, like pianist Sergei Kulanko and singer Eugenia Antonov.”

http://jukkapekkasaraste.com/about/youth/

Seuraavaksi löytyi Reijo Pajamon esitelmä Viipurin musiikkielämästä, jonka kautta selvisi että Kulanko oli kuulunut aikanaan Viipurin musiikkiopiston johtokuntaan:

”… sekä opettajakunnastaan, johon kuuluivat mm. Sergei Kulanko, Väinö Raitio, Andrej Rudnev, Lauri Saikkola ja Eero Selin.”  

http://www.pamaus.fi/pdf/Reijo_Pajamon_esitelma_171008.pdf

Tiesin nyt ”googlevarmasti”, että Sergei Kulanko toimi pianistina Viipurin musiikkiopistossa ja vaikutti koulun johtokunnassa. Tämän jälkeen saman hakukoneen orjuuttaminen työsti esiin lukuisia viitteitä muusikoista ja näyttelijöistä joiden netti CV:ssä oli mainintoja Sergein roolista heidän opettajanaan. Seuraavaksi haku pysäytti minut Sibelius-Akatemian pianonsoiton symposiumin ilmoitukseen, joka oli pidetty kuluvan syksyn aikana ja se vaikutti mielenkiintoiselta. Kulangosta ei siinä kuitenkaan ollut mitään suoraa mainintaa:

http://sites.siba.fi/web/pianonsoiton-historia-suomessa/luennoitsijat

Pianonsoiton historia Suomessa -symposiumi 4.10.2014. Sibelius-Akatemia, Wegelius-sali, Töölönkatu 28, 4. krs.

Olin hieman turhautunut, mutta sitten postilaatikkooni saapui Kari Kulangon yhteystiedot; hän oli Sergei Kulangon pojanpoika. Pääsin alkulähteelle ja nyt minulla oli informantti. Seuraavassa osassa asiasta lisää...