tiistai 31. heinäkuuta 2018

Vanhojen nuottipainosten keräilyharrastuksesta




Vanhojen nuottien keräilyharrastus on Suomessa melkoisen tuntematon harrastus. Yleisesti bibliofiilien keräilyinto on kohdistunut pääosin kirjoihin, kortteihin ja karttoihin. Kauniista vanhoista nuoteista on ennemmin tehty koriste-esineitä kuten esimerkiksi tauluja tai sitten ne on jätetty pölyttymään vintille. Toki niiden estetiikka on toisenlaista kuin kirjojen. Toki on myös mahdollista, että nuottia ei ole aikanaan koettu niin arvokkaaksi kuin kirja. Nuotinlukutaito ja soittotaito lienee myös aina ollut vielä harvinaisempaa kuin lukutaito, ja onhan kirjamaailmassa aina ollut se pyhäkirja, jonka kautta on vannottu ja valat väännetty. Toisaalta jos nuottienkeräilyharrastus hieman nostaisi päätään, niin saattaisi olla mahdollista säilyttää paremmin nyt perikuntien kautta osin kaatopaikoille joutuvia nuottiharvinaisuuksia. Arkistot ja museot eivät kuitenkaan kykene säilömään niitä kuin parhaat yksittäiskappaleet ja käsikirjoitukset ovat sitten kokonaan toinen tarina. Mutta mistä sitten aloittaisin kertomaan vanhojen nuottien maailmasta, koska lähestymiskulmia on monia: paperilaadut, kaiverrusten nyanssit, teoksen painosmäärät, nuotin soittajan signeeraukset, itse teoksen merkitykset ja niin edelleen. Aloitan historiasta.
Varhaisimmat tunnetut ylös kirjatut musiikkiteokset löytyvät savitauluilta 2400-3400 vuoden takaa nykyisen Syyrian ja kaksoisvirran maiden kulttuuripiireistä. Niiden kirjoitusmerkistö on varhaisheprealaista  ugariitinkieltä nuolenpääkirjoituksen muodossa. Näitä teoksia on nykytekniikan ansiosta kyetty rekonstruoimaan ja jopa esittämään. Niistä on myös löydetty harpun kaltaisten kielisoittimen viritysohjeita.[1] Lienee melko selvää, että emme todennäköisesti kohtaa tällaista harvinaisuutta antikvariaatin hyllyllä ja jos sellaisen kohtaamme niin sen paikka on yksiselitteisesti museossa. Toisaalta kykenisikö kukaan edes tunnistamaan, jos tällainen esine osuisi hyppysiin?  Näin lienee syytä siirtyä ajallisesti hieman lähemmäs omaa aikaamme kun kirjapainotaito otti ensiaskeleita: aluksi nuotteja kopioitiin perinteisesti käsin kuten kirjojakin, mutta hiljalleen keski-ajan kuluessa alkoi painotaito kuten paperinvalmistustaitokin kehittyä. Toki tässä yhteydessä pitää mainita kiinalaisen kulttuuripiirin alueella jo paljon varhemmin kehittynyt kirjapainotekniikka, mutta keskityn tässä yhteydessä läntisen maailman painettuihin nuotteihin.
Näitä erilaisia paperia edeltäville kaiverruspinnoille ja pergamentille käsin kirjattuja musiikkiteoksia tunnetaan, mutta niihin pätee yhtä lailla harvinaisuus ja kuuluminen museoihin. Painotaidon kehittyessä puulle, pehmeisiin kivimateriaaleihin ja luupinnoille kaiverretut painolaatat alkoivat yleistyä, mutta nekin ovat hyvin harvinaisia löytöjä eikä sellaisia varhaisia keskiaikaisia teoksia ei juurikaan liiku keräilijöiden piirissä. Niihin pätee mielestäni myös museoihin kuulumisen tematiikka. Ajan edetessä puisesta painolaatasta siirryttiin metallisen painolaatan käyttöön mitä edelsi kaiverrustekniikoiden kehittyminen samalla kun myös paperinvalmistustaito kehittyi eteenpäin. Metallisesta laatasta tuli kestävämpi ja painosmäärät kasvoivat: näin alkoi varsinainen painetun nuotin kulta-aika. Varhaisia puulaatalla paperille painettuja teoksia liikkuu vähemmän ja ne ovat harvinaisia, mutta jo 1700-luvun metallipinnalle painettuja teoksia on vielä markkinoilla ja myös keräilijöiden kokoelmissa runsaasti. Ajallisesti tämä asettuu keräilijän kannalta onnellisesti myös klassisen musiikin kulta-ajan puitteisiin.[2] Tässä kohdassa historian kulkua lienee syytä alkaa seuloa asiaa ylös hieman tarkemmin, joten palaan hetkeksi vuoteen 1473, siis renessanssin alkuaikoihin, jolloin painoteknisiä haasteita osin voitettiin ja ensimmäinen kokonaan painetuksi nimetty musiikkiteos Constance Gradual, tai Graduale, julkaistiin[3].
Hieman Gradualea aikaisemmin vuonna 1455 oli ilmestynyt kuuluisa Gutenbergin raamattu, Biblia latina vulgata, jota pidetään länsimaisen kirjapainotekniikan varsinaisena ensiaskeleena. Jotain työn vaikeudesta kertoo se, että noin 180 kappaleen painosmäärän tekemiseen meni aikaa kolmisen vuotta. Kaiverrustyön ja kirjapainotekniikan varhaisesta suhteesta kertonee myös jotain se, että Johannes Guttenbergin mainitaan olleen oikealta ammatiltaan kultaseppä. Näitä Guttenbergin nimellä kulkevia varhaisia raamattuja tiedetään olevan yhä olemassa 48 kappaletta.[4] Hieman myöhemmin saksalaisessa kulttuuripiirissä Ulrich Hahn painoi Missale secundum consuetudinem -teoksen vuonna 1476. Teknisesti kyseessä oli puulaatalle kaiverrettu teos, joka vaativat suurta teknistä taituruutta kaivertajaltaan. Kirjapainotekniikan varhaiset askeleet johtivat liikkuvien osien lisääntymiseen painolaatalla ja aina uudestaan toistettavan kaiverrustyön vähentymiseen: näin samoilla irtomerkeillä kyettiin latomaan erilaisia tekstejä.
Vanhin painettuja nuottimerkintöjä sisältävä tunnettu kirja, on Hans Froschauerin vuonna 1473 Augsburgissa painama teos, joka sisälsi gregoriaanisia nuotteja. Hieman myöhemmin gregoriaanisia nuottikirjoituksia alkoi ilmaantua lisää. Näistä esimerkkinä Octavianus Scotuksen Venetsiassa 1482 julkaisema missaali. Tästä ajankohdasta hieman eteenpäin kustannettiin Baselin kaupungin muurien suojista Agenda parochialium nimellä kulkeva teos vuonna 1488. Ja vuonna 1492 ilmestyi jälleen Augsburgin suunnalta kirkkokansan iloksi uusi missaali. Toki näiden lisäksi on voitu painaa teoksia, mutta jälkipolville ei niistä ole säilynyt tietoa tai kappaleita. Näiden myöhäiskeskiakaisten nuottien viivastot olivat tyypillisesti punaiset ja nuottimerkinnät mustia; muutenkin niiden yleisilme on niissä hyvin kaunis ja erilaisin kuvin kirjailtu. Ladonnan ja sivujen kuvallisessa muotoilussa säilyi käsinkopioimisen henki.
Seuraavaksi musikanttien iloksi ilmestyi Bolognan suunnalta Musices Opusculum nimellä kulkeva Nicolaus Burtiuksen säveltämä teos, jonka Ugo de Rugeriis painoi vuonna 1487. Kyseisen teoksen nuottimerkinnät saivat jo pitkulaisemman muodon kuin enteillen tulevaa. Milanossa kustannettiin Franchinus Gafforiuksen teos Practica Musicæ vuonna 1492. Valistuksen ajan alussa vuonna 1520 Conrad Peutinger julkaisi Augsburgissa motettikokoelman viidelle äänelle. Kyseisen teoksen loppusivuilla oli ensimmäinen tunnettu nuottikirjoitusten facsimile hieman aiemmin ilmestyneestä Burtiuksen teoksesta. Samoihin aikoihin venetsialainen Ottaviano dei Petrucci julkaisi Venetsiassa 96 laulun kokoelman vuonna 1501 Harmonice Musices Odhecaton ja vuonna 1503 häneltä ilmestyi Pierre de la Ruen säveltämä messukokoelma, joka on nykyisin nähtävillä British Museumissa. Petruccin eduksi luetaan kahdessa eri vaiheessa painetun nuotin keksiminen: viivasto painettiin erikseen ja siihen tehtiin painossa eri tavoin aseteltavat nuottimerkinnät; Petruccin metodi oli kuitenkin työläs ja hintava, mutta Petruccin nimiin luetaan nimenomaan ensimmäinen oikeasti sarjapainetut nuotit ja yleensä häntä käsitellään nuottien historiaa sivuavissa kirjoituksissa aika paljon. Sitä paitsi IMSLP eli nykyinen internetin ilmainen nuottikehräämö kantaa hänen nimeään: The Petrucci Library.


 https://imslp.org/


Asiaan tuli vihdoin muutos, kun Erhard Oeglin de Augsburg kehitti vuonna 1507 menetelmää eteenpäin: näin nuotti saatiin lopulta kertapainona ulos. Scoffer Mainzilainen teki samalla metodilla töitä vuonna 1511 kuten myös venetsialainen Gardanon perhe, joka julkaisi, tai suorastaan tehtaili, nuotteja vuodesta 1536 yli puolitoista vuosisataa. Palestrinan messuja tiedetään painetun myös Roomassa 1572, jolloin painoprosessi lopulta vakiintui samanlaiseksi hyvin pitkäksi aikaa. Vaikka painotekniikka muuten kehittyi kirjojen ja muiden esitteiden suhteen, niin nuottien osalta kiinteä käsinkaiverrettu painolaatta piti pintansa hyvin pitkään, mikä lienee johtunut nuottiviivaston toistettavuudesta verrattuna kirjojen sivuihin. Vasta 1700-luvun lopun lähestyessä erilaiset fontit, eli nuottien irtomerkistöt, ilmestyivät kunnolla musiikkijulkaisuihin. Amerikkalaiset kustantajat hankkivat Lontoosta Caslon Foundryn irtomerkistön[5] ja samaan aikaan Saksassa Breitkopf kehitti vuonna 1754 hyvin hienon systeemin, joka takasi hyvin korkeatasoisen painojäljen. Nuottien painamisen ongelma yhä kuitenkin se, että yhtä sivua piti painaa useamman kerran, jotta siihen oli mahdollista saada kaikki tarvittavat merkit. Myöhemmin Breitkopfin Mosaic -tyylistä tuli alalle lähes standardi hyvin pitkäksi aikaa. Samaan aikaan myös tekijänoikeus astui kuvaan mukaan ja siihen liittyvät lait ja säädökset alkoivat kehittyä.
Tämän jälkeen vasta 1800-luvulla tapahtui litografia kehittyessä tapahtui jonkinlainen hyppäys valmistusmenetelmissä: vuoden 1840 paikkeilla[6] kromolitografian mahdollisti yhä ekonomisemman painamisen, jolloin nuottien ensilehdet ja nimiölehdet saatiin nopeammin ulos. Tämän jälkeen Yhdysvalloissa nuottikustantaminen suorastaan räjähti volyymeissa verrattuna aikaisempaan. Nuotteja oli saatavilla jopa sanomalehtien liitteinä. Yhdysvalloissa syntyi ns. Tin Pan Alley[7] Manhattanin keskiosaan, missä suurimmat nuottikustantajat toimivat. Näistä kannattaa ehkä mainita Leo Feist, T.B. Harms, Irving Berlin, Shapiro & Bernstein, Von Tilzer and M. Witmark.


Henlen nuottikustantamon näyte nuotin kaivertamisesta


Keräilijän kannalta hedelmällisiä teoksia löytyy 1700-luvun puolen välin tietämiltä aina omaan aikaamme asti. Kukin sitten priorisoi kiinnostuksensa mukaan mitä keräilee: toisille nuottien kuvitus on tärkeää, toisille nuotin ikä ja harvinaisuus ja toisille se mikä kappale ja mille instrumentille se on sävelletty. Mikäli asia kiinnostaa, niin kannattaa aloittaa googlailemalla, mistä löytyisi mahdollisia hankintakanavia. Myös antikvaareilta kannattaa kysellä, jos heillä olisi jotain perikuntien jäämistöjä varastoissa tai tiedoissa.
Mainitsemisen arvoisia nuottienkustantajia, joista suurin osa on yhä toimivia yrityksiä:

Schott, Mainz, 1770
Oxford University Press, Oxford, 1700-luvulla
Edition Peters, Leipzig, 1800
Friedrich Hofmeister Musikverlag, Leipzig, 1807
Casa Ricordi, Milan, 1808
G. Schirmer, Inc., New York, 1861
Ernst Eulenburg, Leipzig, 1874
Zimmermann, 1876
Universal Edition, Wien,  1901
Bärenreiter, 1923
Dr. J. Butz, Bonn, 1924
Boosey & Hawkes, London, 1930
Hans Sikorski, Hamburg, 1935
PWM, Krakova, 1945
G. Henle Verlag, München, 1948
Carus-Verlag, Stuttgart, 1972
Edition Güntersberg, Heidelberg, 1990


Lähteitä:

Anttonen, Erkki. 2011. Litografia : kirjoituksia litografian historiasta = Litografi : texter om litogafins historia = Lithography : writings on the history of lithography. Helsinki. Ateneumin taidemuseo, 2011, s. 28-48: kuv. 
Heartz D. 2005. Errant thoughts on some rare items in the Jean Gray Hargrove Music Library. Notes [serial online]. September 2005;62(1):11-17. Available from: Academic Search Elite, Ipswich, MA. Accessed July 31, 2018.
Heartz, D. 1969. Pierre Attaingnant, royal printer of music. A historical study and bibliographical catalogue. Berkeley : University of California Press, Jan. 1, 1969. 
Kapr, Albert. 1996.  Johannes Gutenberg. Scalan Press, 1996. ISBN 1-85928-114-1 
King, A. Hyatt (1968). Four Hundred Years of Music Printing. London: Trustees of the British Museum.
Wolfe, Richard J. (1980). Early American Music Engraving and Printing. Urbana, IL: University of Illinois Press
http://www.oxfordwesternmusic.com/ 
Musiikin kustantamisen historiaa: https://en.wikipedia.org/wiki/History_of_music_publishing 
Nuoteista laajemmin:https://en.wikipedia.org/wiki/Sheet_music 
Kongressin kirjaston nuottikokoelmia:https://www.loc.gov/notated-music/collections/ 



[2] King, A. Hyatt (1968). Four Hundred Years of Music Printing. London: Trustees of the British Museum.

[3] Teoksessa ei ole painomerkintöjä, mutta merkkejä vertailemalla on päädytty siihen, että todennäköisesti Constance Breviaryn painoajankohta on noin vuosi 1473. Painon ajankohta on osin kyetty arvioimaan yhdistelemällä eri lähteitä. Näistä painoksista on jäljellä vain kaksi kappaletta, joista toinen on British Libraryssä ja toinen on Tübingenissä [ISTC No.:ig00329700]

[4] https://fi.wikipedia.org/wiki/Johannes_Gutenberg. Ks. myös: Kapr, Albert: Johannes Gutenberg. Scalan Press, 1996. ISBN 1-85928-114-1

[5] Wolfe, Richard J. (1980). Early American Music Engraving and Printing. Urbana, IL: University of Illinois Press

[6] Anttonen, Erkki. 2011. Litografia Suomessa.  Litografia : kirjoituksia litografian historiasta = Litografi : texter om litogafins historia = Lithography : writings on the history of lithography. Helsinki. Ateneumin taidemuseo, 2011, s. 28-48: kuv.

Posted by at

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)