Muuton jälkeistä elämää kirjastossa

Aikaa on kulunut hetki jos toinenkin viime kirjoituksestani. Viimeiset kaksi vuotta on ollut harvinaisen myllertävää aikaa niin konservatorion kuin sen kirjastonkin historiassa. Ensin muutto remontin alta väistötiloihin, jolloin tarjoutui tilaisuus seuloa kirjaston aineistoja perusteellisesti, mikä tarkoitti 465 pahvilaatikon ponnistusta. Sen jälkeen kirjasto toimintakuntoon ja hetki kohti työrutiineja, kunnes koitti paluumuuton prosessit ja sama yli 400 laatikon ponnistus uudestaan.

Palattaessa Sibeliuksenkadulle tilat olivat, ja ovat yhä uuden karheat: valoa riittää ja ilma kiertää, joten näin minulle tarjoutui tilaisuus kehittää kirjastoa askeleen eteenpäin, mikä tarkoittaa nykyaikaisempia ja käyttäjälle ystävällisempiä hyllyjä, arkkitehtuurin huomioivia kalusteita ja vastaavaa. Suunnittelun ensiaskeleina otin yhteyttä Lamkin sisustusarkkitehtien linjan vetäjään Tom Johanssoniin, ja lopputuloksena koko tilan sisutus sai ihan uudet ulottuvuudet. Kaikkea emme ole pystyneet toteuttamaan heti, mutta sain kuitenkin suunnitelman mukaiset uudet hyllyt, mikä oli hyvin järkevää, koska aineistojen pitää olla kunnolla järjestettyjä ja helposti saatavilla. Yksi tärkeimmistä isoista asioista on yhä kesken: suuret siirtohyllyt missä sijaitsevat orkesteri- ja museokokoelmamme. Niistä tila on kerta kaikkiaan loppu, joten yritin epätoivoisesti hakea rahoitusta eri rahastoilta siinä kuitenkaan onnistumatta. Hyllyjen liikuttelussa tarvittavaa nykyaikaista toimintamekanismia ei myöskään ole, joten ne saavat toistaiseksi olla omassa rauhassaan hamaan tulevaisuuteen. Laajemmassa kehyksessä Suomen musiikkikirjastoyhdistyksen ajama musiikkivarasto-, ja monen tahon ajama, Suomen musiikkimuseon hanke ei ole edennyt toivotulla tavalla, joten Suomen eläköityessä vanhoja nuottiaineistoja saattaa päätyä paperinkeräykseen.

Kirjastotilan musiikinkuuntelupisteeseen ja lehtihyllyyn ei toistaiseksi ole budjettia, joten virittelin hifi-laitteistomme vanhalle hyllylle ja valjastin kuuntelutuoleiksi kaksi vanhempaa verhoiltua tuolia: tosin Lp-levyt jäivät kuitenkin vielä avonaisiin pahvilaatikoihin. Lehtien osalta tilanne on huomattavasti vaikeampi ja säilytän osaa niistä vanhoilla nuottitelineillä, mutta kovin helposti selattavissa ja löydettävissä ne eivät ole. 

Valopilkkuna vyönkiristyksessä on se, että sain melkein suunnitelman mukaisen asiakaspalvelutiskin, minkä sivulaatikostoihin sain sopimaan koko hienon Cd-kokoelmamme, mikä oli selkeästi tilaa säästävä edistysaskel.

Sain myös takahuoneeseen selkeän ja hyvän varasto- ja työtilan, mistä minulla on suuren ikkunan läpi hyvä näköyhteys kirjastotilaan ja musiikkiteknologian tarpeisiin suunniteltuun it-luokaan. Työtilassa kaiken kruunaa työpöytäni päälle asennettu pölyt pois imevä ilmastointikanava. Kaiken oman kirjastoponnistelun lomassa koko koulun muu muuttoprosessi oli valtava, joten näin jälkeenpäin ajateltuna voisi sanoa, että tulipahan kaapit siivottua ja nurkat tyhjennettyä turhista tavaroista, joita oli koululle kertynyt vuosikymmenien aikana.

Soitinten varastotilasta tuli erinomainen ja sain sinne myös ilmakosteutta säätävää tekniikkaa. Tila on hieman matala, mutta soittimille se kelpaa oikein hyvin.

Se, että paluumuutto ajoitettiin vuodenvaihteeseen, oli kyllä harvinaisen älytön suunnitelma. Kirjaston toipuminen normaalitilaan, niin henkisesti kuin fyysisesti, on kestänyt koko kevään ja vasta nyt lukukauden päättyessä ovat asiakkaat vihdoinkin alkaneet löytää vanhan kirjastonsa uudelleen. Mutta kehittää tätä pitää ja sitä tehdään.

Muuton kanssa samaan aikaan Lahdessa velloo Lamk:n musiikinlaitoksen lakkauttaminen ja konservatorion 2-aste lienee jollain tavoin, ja jollain aikajänteellä, myös uhattuna. Paradoksaalista, mutta samaan aikaan yleisönosastolla kirjoitellaan ajatuksista luoda Lahteen ”musiikkiklusteri”. Täytyy tosiaan toivoa, että jatkossa oman kaupungin lapset voivat suorittaa taideaineiden opintoja kotikaupungissaan vähintään 2-asteen perustasolla, mutta kuitenkin on selkeästi havaittavissa että Helsingin henki alkaa kutitella niskavilloja ja suuren metropolin varjo lähestyy, joten lienee poliittisten päättäjien vastuulla tuleeko Lahdesta uusi Metropolialueen nukkumalähiö vai kykenemmekö säilyttämään kaupungissa jotain omaleimaista ja laadukasta, kuten Suomen vanhimman musiikkiopiston.