David Bowien muistelemisesta on tullut jo tapa pop-musiikin auvoisilla laitumilla ja nyt otan siihen itsekin osaa. Mikään Bowien piilofani en ole ikinä ollut vaan miehen musiikilliset sfäärit on kyllä aina mainittu, jos joku musiikkimaustani on sattumoisin kysellyt. Bowien musiikki tarinoineen on vain yksinkertaisesti kulkenut mukanani jo hyvin nuoresta iästä asti.
Bowien henki heräsi sisälläni, kun huomasin Facebookissa Open culture -sivustolla RSWX-dj poppoon tekemän lähes tunnin mittaisen tribuutin, joka on sanalla sanoen aika komeaa jälkeä. Sitä katsellessa ei voinut välttää pohtimasta Bowien moniulotteisuutta ja sitä kuinka miehen musiikki on itse kunkin koukuttanut.
Yleisesti ottaen en pidä miksauksista tai siitä, että originaaleja teoksia joku muu kuin tekijä itse muuttelee, mutta tällä kertaa jouduin nöyrtymään. Komeaa jälkeä. Kyseinen RSWX eli Soulwax on belgialainen kokoonpano jonka muodostavat David Dewaele, Stephen Dewaele ja Stefaan Van Leuven. RSWX tulee lyhenteestä Radio Soulwax ja ainakin minun sieluani tässä vahattiin oikein olan takaa: Bowien tuotannosta mixautui yhtenäinen miltei tunnin pläjäys huiman kerronnallisen ja moniulotteisen näytelmän taustalle.
Mieleeni hiipi samanlainen laadullinen renessanssi, jota journalismin puolella yrittää saada aikaiseksi Long Play -julkaisu: siis tehdään pitkää ja laadukasta journalismia koko ajan pilkkoutuvassa ja hektisemmässä maailmassa, missä someaddiktikot vaeltavat nenä mobiilin ruudussa kiinni. RSWX:n touhussa on jotain samaa, ja mielestäni tässä vielä yhdistyi hieno näytelmä musiikkiin. Olisiko rock-, pop ja taidemusiikin renessanssi tosiaan edessä? Siitä mielestäni kielii teattereiden loppuunmyydyt musiikkinäytelmät ja lukuisat starojen elämänkerrat, jotka kuin huutavat ympärilleen kuvallista, näytelmän muotoista, käärepaperia. Miettikääpä vaikka Ozzy Osbornen elämäkerran päälle tehty musikaali. Wuh!
RSWX:n tribuutin kun saisi jonain päivänä vinyylimuodossa, niin kyllä kelpaisi! Mutta entä oma suhteeni Bowieen? Itseäni kiinnostaa juuri tuo moniulotteisuus, jonkinlainen Bowien hahmon oman itsensä etsintä, missä hahmot tai RSWX:n näytelmässä henkilökortit vaihtuvat: Tat tvam asi - That you are tai ehkä kuitenkin kuka minä/sinä olet? Jonkinlainen hengellinen matka omaan itseensä. Taustalla hiipivä Bowien okkultistinen maailma ja loputon etsintä, päättymätön matka, joka ei välttämättä aukene asiaa tuntemattomalle kovin helposti. Ehkä siinä on elämä matkanteon metaforan muodossa.
Mutta tuo musiikki! Seuraavan linkin takana tunnin tribuutti, joten varaa nautintoaineet lähellesi, hiljennä naapurit, heitä vaikka perhe lumihankeen ja fokusoidu:
http://www.openculture.com/2016/01/dave-the-best-tribute-to-david-bowie-that-youre-going-to-see.html
Itse löysin Bowien vuoden 1980 tietämillä, kun raaka katupunk alkoi väistyä. The Clashin ja Sex Pistolsin rinnalle alkoi kiilata kummallinen klovninpukuun pukeutunut hahmo, jonka levyä myytiin minikoossa purkkakotelona läheisellä kioskilla. Sen jälkeen ystävälläni oli K-telin julkaisema Best Of Bowie, joka oli kyllä kova kokoelma miehen -70 luvun hittejä höystettynä kamelionttimaisella kuvituksella. Kyseinen levy oli tietysti Scary Monsters ja siitä aloin käymään Bowien tuotantoa läpi taaksepäin. Turkulaisen Kane Recordsin kataloogista tilattiin postin kautta levyt, jotka noudettiin aidosta postikonttorista, missä ei vielä ollut sekatavarakauppaa.
Olin tuolloin melkoisen nuori mies ja ikämittarissa taisi olla kokonaiset 13 -ikävuotta: elämä Suomen suurimman lähiön, Liipolan, varjossa oli hyvin kasvattavaa ja muistan kuinka pari vuotta vanhemmat kollit tunkivat veri roiskuen hakaneuloja poskiensa läpi ja lähtivät siitä sitten pelottelmaan kioskin tätiä. Punkin kapinallisuus jäi ominaisuudekseni, mutta musiikkimakuni päälinja kuitenkin etsiytyi -80-luvun alkugotiikan dekandenttiin piiriin sekä 1970-luvun progressiivisen rockin äänimaisemiin, ja on yhä osin siellä. Pidän musiikissa jostain verhotusta, peitellystä moniulotteisuudesta, joten suoraviivainen Hurriganes tykitys ei ole koskaan ollut minun juttuni. Bowiessa minua ei kuitenkaan kiehtonut mikään seksuaalisuuteen liittyvä vaan miehen helvetin upea lauluääni, yhdistettynä kykyyn kertoa asioita tavalla, josta moni vain haaveilee. Bowien suhde okkultismiin tuli selväksi vasta myöhemmin 1990-luvulla opiskellessani uskontotiedettä ja samalla löysin yhä uusia kerroksia hänen tuotannostaan.
Melko eeppisen tilityksen tässä vaiheessa lienee syytä katsoa mistä itse pidän eniten Bowien tuotannossa. Valinta on melkein mahdoton, mutta sieltä nousee aina muutamia teoksia, jotka ovat vain jotenkin puhutelleet ylitse muiden:
1. Hunky Dory, koko levy. Lempeä, täysin toisenlainen kuin muut Bowien työt ja levyn musiikkimaiseman soundi on vain kertakaikkisen hieno.
2. Scary Monsters, koko levy. Ashes to Ashes lienee teemoiltaan ja musiikilliselta vaikutelmaltaan jotain mihin 1970-luku loppui ja jotain uutta alkoi. Samalla Bowien omat musiikilliset sfäärit lähtivät toisille kujille kohti Let's Dancea ja jättiareenoita.
3. Low- levyn B-puoli. Kummallinen soundimaailma ja täysin poikkeava aikansa muusta kilkuttelusta.
4. Heroes -levyn B-puoli. Sama kuin edellisessä.
5. Diamond Dogs- levyn A-puolen Sweet Thing, Candidate, Sweet Thing (reprise). Kummallisen hypnoottinen otos jostain maailmankaikkeuden sfääreistä.
Nämä tällä kertaa ja Bowie fanina lista on viikon päästä varmasti aivan toinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti