sunnuntai 13. syyskuuta 2020

Introvertin päivitys


Huomasin ilokseni TV:n puolella uuden dekkarisarjan McDonalds & Dodds neljän ensimmäisen jakson olevan hyvin kiinnostavia. Sarjaa on tehty vasta yksi tuotantokausi ja uskoisin brittipoliisiparin palaavan vielä ruutuihin. Sarjassa tulinen, impulsiivinen ja ekstrovertti Tala Gouveia näyttelee rikoskomisario Lauren McDonaldia ja Jason Watkins näyttelee konstaapeli Doddsin nukkavierua hahmoa. Näytelmän jännite rakentuu oivallisten murhatutkimusten ohella ekstrovertin ja introvertin muodostaman jännitteen varaan siten että konstaapeli Dodds toimii vastaparina McDonaldsille ollen se introvertti, paksusilmälasinen ja jo lähellä eläkeikää oleva poliisi. Joten on luonnollista, että Dodds hahmon päälle asetetaan  fossiilin viitta ja jota myös selän takana pilkataan ja yritetään vihjailevasti painostaa eläkkeelle. 


Tutkimusten edetessä virallinen melko suuria tutkimuksellisia ajatuspolkuja oikova ote sivuttaa aina tässä vaiheessa Doddsin ajatukset, mutta loppusuoralla Dodds yleensä istuu paikallisessa perinteisessä kirjastossa tekemässä asioista omia perusteellisia tutkimuksiaan. Kirjasto on sellainen perinteinen, iäkäs, missä introverttien on helppo olla. Sellainen missä kirppareita,  mediashowta tai ompelukoneita ei ole, mutta aineistot ovat mitä monipuolisimmat ja hiljaista lukutilaa riittää, kuten myös se perinteinen ”hys, hys” huomauttava kirjastoihminen, jos joku intoutuu lausumaan turhan monia sanoja ääneen. Kuten arvata saattaa Dodds selvittää rikoksen ja romuttaa aiemmat heppoiset kehitelmät. Introvertti ja iäkäs herrasmies, joka on kaikkea muuta kuin mediaseksikäs mieshahmo, selvittää ja tutkii kirjasto apunaan. 


Poiminta maanantai aamun päivityksestä (14.9.2020)  paikallisessa Etelä-Suomen sanomissa: 


”Karaokea, jumppaa, käsitöitä ja kirppari – Hollolan uudistunut kirjasto juhlii näyttävästi koko viikon, luvassa myös uusi nimi.”


Mietin selvittäisikö Dodds rikoksen tällaisen kirjaston aineistojen kautta ja olisiko Doddsilla sitä hiljaista tilaa, missä introvertin ajatukset liikkuvat sulavasti? Auttaisiko jumppa herrasmiestä toimimaan ekstrovertimmin, ja olemaan nopeampi ja trendikkäämpi? Kirpparilta Dodds ehkä löytäisi jotain kivaa, mutta tiedon kanssa silläkään ei ole mitään tekemistä. Karaokessa Dodds ehkä löytäisi sisäisen Frank Sinatransa ja hurmaisi lopullisesti tulisen poliisiparinsa, koska tiettyä jännitettä näiden eriparisten välillä on havaittavissa ja senkin kehittymistä olisi jatkossa kiva seurata.  


Arvaatte varmaan miten tämä blogikirjoitus tulisi jatkumaan ekstroverttien nykyisin dominoiman kirjastohourun suhteen, joten päätän tämän nyt tähän. Mainitsen vain sen, että katson aika vähän televisiota ja olen ennemmin suoratoistopalveluiden ystävä, koska voin tällöin itse ajoittaa katsomishetkeni ja nauttia elokuvasta tai sarjoista ilman mainoksia. On sangen ikävää, jos Doddsin kaltaisille hiljaisen tietoon keskittyneelle ei enää löydy kirjastosta tilaa, niin että se se  vuosisatoja palvellut hiljainen ”hys, hys” -kirjasto olisi jo kadonnut. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti