Kirjaston levykokoelmaa selaillessa käteen osui erikoisella kuvalla varustettu levynkansi. Kuva oli utuinen ja esitti mahdollisesti Venetsian tai jonkin muun Välimeren satamakaupungin utuista satamamaisemaa. Kuva muistutti renessanssimaalareiden asetelmia, mutta jokin siinä ei täsmännyt: taulu oli skotlantilaisen Peter Marchi Nardinin Venetian Sunset niminen taulu, jonka päälle oli kirjattu isosti Pizzetti ja alla orkesterin nimi: BBC Scottish Symphony Orchestra Osmo Vänskä.
Mietin tietysti, että mikä ihmeen Pizzetti ja niin otin levyn tarkempaan kuunteluun. Ja se kannatti, koska aavistelin aluksi Pizzettin olevan kauempaa historiasta esiin noussut vähemmän tunnettu klasarisäveltäjä, mutta hänhän osoittautuikin 1900-luvun uuden ajan näkijäksi ja oman tiensä kulkijaksi. Sitten ensimmäinen striimaus Youtubesta hurmasi ja vei melkein koivet alta vaikka työtuolilla istuinkin, joten päätin tutustua säveltäjään paremmin.
Muuten lisähuomiona se, että olen tähän blogiin räpsinyt surutta kuvia levyjen kansista vaikka ne ovat tekijänoikeuden suojaamia teoksia, joiden käyttö on luvanvaraista. Sitaattioikeuteen vedoten levyjen kansikuvia voi kuitenkin julkaista blogissa ilman lupaa. Se edellyttää, että kuvan sisältämä artikkeli käsittelee kyseistä levyä. Pelkästään kuvituskuvina kansikuvia ei saa käyttää ilman lupaa. Jos siis kirjoitat artikkelissasi jostain tietystä levystä, niin voit liittää tekstin oheen kuvan kyseisen levyn kannesta.
Ildebrando Pizzetti syntyi Italian Parmassa toisen klasarin merkkinimen Verdin nurkilla syyskuussa 1880 ja jatkoi toiseen ulottuvuuteen helmikuussa 1968. Pizzettin isä oli pianonsoiton opettaja, joten ei siis ihme että pieni Ildebarando alkoi taputtelemaan koskettimia jo kaksivuotiaana. Kerrotaan, että nuorena hän oli suunnattoman kiinnostunut musikaaleista ja alkoi kirjoitella myös omia musikaalin tyyppisiä laajempia teoksia, joten suunta oli selvillä, kun viisitoista kesäisenä Illdebrando kirjautui Parman konservatorioon. Siellä hän opiskeli vuodet 1895-1901. Siihen aikaan koulussa oli rehtorina Giovanni Tebaldini, joka johdatteli oppilaitaan klassisten lisäksi uuden ajan musiikin pariin. Illebrando, lempinimeltään Brando, tunnistettiin hyvin nopeasti sangen lahjakkaaksi ja ahkeraksi muusikoksi, joten ei ihme että sävelsi ensimmäiset teoksensa jo varhaisina konservatorion vuosinaan. Giuseppe Verdin tapaamisen vuosisadan lopulla kerrotaan olleen hänelle suuri kokemus, jonka hän itse mielsi lähes uskonnolliseksi. Tapaaminen oli siinä mielessä onnekas, koska Verdi oli jo hyvin iäkäs mies ja kuoli hieman myöhemmin vuonna 1901.
Valmistumisensa ja Verdin kohtaamisen jälkeen Brando keskittyi säveltämiseen, opettamiseen ja musiikista kirjoittamiseen. Mystiikan kaipuu jäi kuitenkin elämään hänessä pysyvästi ja niin sävellysten aihepiireistä löytyy viittauksia ja mystisiä tunnelmia. Miehen musiikin mystiset löytöretket syvenivät ja siinä sivussa hän perusti Giuseppe Bastianellin kanssa Dissonanza nimisen modernin musiikin kausijulkaisun. Brandon musiikkia tutkineiden mielestä teatterimusiikilla, suurilla italialaisilla säveltäjillä ja belgialaisen César Franckin musiikilla on ollut häneen hyvin suuri vaikutus. Brando kirjoitti paljon, mistä esimerkkinä Paganinin biografia. Suomenkielinen Wikipedia mainitsee tämän johtaneen uransa aikana Milanon ja Firenzen konservatorioita, missä hän opetti mm. Mario Castelnuovo-Tedescoa, Olga Rudgea sekä Franco Donatonia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti