Savall aloitti musiikinsoiton opiskelemisen kuusivuotiaana liittymällä koulun kuoroon ja lopulta vuosien soittotuntien koulimana hän valmistui Barcelonan konservatoriosta jo tuolloin vanhaan musiikkiin erikoistuen. Vanha musiikki tarkoittaa musiikin tunnetun historian varhaisia notatoituja musiikkiteoksia ja kansansävelmiä, jotka ovat kulkeneet vuosisatoja ilman nuotteja vain soittamalla ja laulamalla välittyneenä kansanperinteenä, siis musiikkia varhaiselta keski-ajalta aina barokin aikaan asti. Savall on esittänyt myös paljon musiikkia lähempää historiasta niin renessanssin, klassismin kuin romantiikan kausilta, mutta varhainen musiikki muistetaan mainita hänen yhteydessään vahvimmin. Hän on myös tuonut ei-eurooppalaisen musiikin perinteitä itse säveltämäänsä musiikkiin ja samalla toiminut rotusorron ja ihmisoikeuksien puolestapuhujana. Nykyisin hän vaikuttaa Katalonian itsenäistymisliikkeessä, joten Savall ei ole millään muotoa koteloonsa kehräytynyt musiikin mestari vaan myös poliittisesti aktiivinen heikompien ja sorrettujen puolesta puhuja.
Barcelonan konservatorion jälkeen hän löysi paikkansa barcelonialaisen Ars Musica de Barcelonan yhtyeen rivistä. 1970-luvulla Jordi Savall on yksi keskeisitä hahmoista, jotka nostivat yleisön tietoisuuteen sellonperheen vanhemmat soittimet kuten viola da gamban. Barcelonan musiikkipiirien jälkeen hän sai oppia sveitsiläisen Scola Cantorum Basiliensiksen kautta August Wenzingerin oppilaana ja lopulta jatkoi Wenzingerin työtä vuonna 1974 toimien viola da gamban professuurin tai mestariopettajan roolin haltijana. Tuona aikana hän muodosti Hespèrion XX nimisen kokoonpanon yhdessä Montserrat Figuerasin, Lorenzo Alpertin ja Hopkinson Smithin kanssa, joka esitti historiallisia vähän tunnettuja teoksia hyvin laadukkaalla otteella. Yhtyettä ei ole haudattu missään vaiheessa vaan nykyisin se tunnetaan nimellä Hespèrion XXI. Toki esiintyjäkaarti on vaihdellut vuosien myötä. Vuonna 1987 Savall palasi Barcelonaan ja perusti La Capella Reial de Catalunya yhtyeen, joka omistautui 1700-lukua varhaisemmalle laulumusiikille. Ja kun Jordi Savall oli päässyt vauhtiin, niin vuonna 1989 syntyi Le Concert des Nations -orkesteri, joka keskittyi pääosin barokin ajan vähemmän tunnettuun musiikkiin. Montserrat Figuerasista oli siinä tekemisen ja musisoimisen sivussa tullut hänen aviopuolisonsa ja toki samalla syntyi myös perheyhtye mihin kuului myös heidän kaksi lasta Arianna ja Ferran. Yhtyeessä Ferran soitaa bassoluuttua eli theorboa ja laulaa; Arianna soittaa harppua ja myös laulaa, ja hänen äänensä kerrotaan yltävän äitinsä tasolle. Perhe ei kuitenkaan ole musiikin kaavoihin kangistunut vaan he ovat esiintyneet myös Barcelonan kuumissa öissä jazzklubeilla.
Kannattaa kurkistaa Savallin discografiaa Discogsista, niin saa hyvän käsityksen yhden muusikon tuotannon harvinaisesta laajuudesta, joka pitää sisällään monenlaista musiikkia yli 100 julkaisun verran. Listalta löytyy myös filmeihin sävellettyä musiikkia ja jopa jotain omassa ajassamme elävää uudempaa musiikkia. Joten jos kiinnostuit, niin tägää käyttämäsi striimin hakuun Jordi Savall tai marssi lähikirjastoosi selailemaan kokoelmia. Tästä voi nimittäin alkaa kokonaan musiikkiseikkailu, joka voi johtaa vaikka Barcelonaan. Hänen musiikillaan on ollut itselleni suuri vaikutus ja tätä kirjoittaessani oikeastaan sen koko mittavuus ja syvyys realisoitui. Joskus rinnallamme kulkee jotain elämää isompaa, joka koputtelee, mutta on muuten häiritsemättä ja sitten yht'äkkiä se vain astuu valokeilaan: Jordi Savall musiikkeineen ja ajatuksineen on juuri sellainen tapaus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti