torstai 25. elokuuta 2016

Soittimet konservatorion kirjastotoiminnassa



 
Lahden konservatorion kirjasto ilmestyy välillä muistuttamaan olemassaolostaan listoille, missä esitellään pääsääntöisesti yleisten kirjastojen musiikkikirjastotoimintaa. Tällä kertaa toimintamme ponnisti esille kirjastojen soitinlainauksen esittelyjen kautta: 




Onko sitten konservatorion tai musiikkioppilaitoksen kirjaston soitinlainaus- tai vuokraustoiminnan oikea paikka olla vertailtavana yleisten kirjastojen rinnalla? Yhteinen nimittäjä on tässä kirjasto ja ne työprosessit mitä kirjasto suorittaa. Kannattaa kuitenkin huomioida, että konservatorioissa tai musiikkioppilaitoksissa ei välttämättä kirjasto- tai nuotistotoiminta ole yleensä se taho, joka vastaa soittimiin liittyvistä asioista, mutta meillä Lahdessa, ja ilmeisesti ainakin Joensuussa, asia on näin. 

Kirjastoilla voi olla erilaiset asiakasryhmät ja rahoituspohja: toisin sanoen Lahden konservatorion kirjasto on yksityinen kirjasto ja kaupunkien ja maakuntien kirjastot ovat julkisen rahan instituutioita. Tässä yhteydessä pitää muistaa että myös yksityinen konservatorio saa valtion tukea toiminalleen, eikä se varsinaisesti tässä mielessä seiso omilla jaloillaan kuten puhtaasti kovan rahan yritykset. Eri kirjasto instituutioiden sisäiset intressit toiminnalle ovat kuitenkin hyvin erilaisia: siinä missä yleisillä kirjastoilla on laajempi kansan sivistysorientaatio, niin musiikkioppilaitoksilla on siitä ikään kuin tarkennettu siivu, joka on musiikkiin liittyvä koulutuksellinen toiminta. Musiikkikoulutuksessa soittimet ovat olennainen osa, mutta niiden asettuminen kirjastotoiminnan alaisuuteen on poikkeavaa, eikä siitä suoraan kannata ottaa mallia yleisessä kirjastokentässä, eikä edes musiikkikoulutuksen kentällä.



Mielestäni kirjaston toiminnan ydin on tietopalvelutyössä, siis järjestää, hankkia, tutkia, julkaista, toimittaa ja kehittää aineistoja oppimista varten ja siksi oman vaatimattoman urani pääpainopiste on koulutuskentällä. Näen erikoiskirjastot ja julkiset kirjastot toisiaan täydentävinä, mutta sisällöltään hyvin erilaisina instituutioina. Suuren konservatorion kirjastotoiminta on itsessään, vain yhdellä työntekijällä miehitettynä, hyvin vaativa ja työmäärältään iso. Koen itse soittimien vuokraamisen ja niihin liittyvän huoltamisen, reskontran ja perintätoiminnan olevan hyvin raskas lisä kirjaston tietopalvelun perustoimiin. Niinpä olen jo vuosia yrittänyt siirtää sitä pois alaisuudestani, enkä siis suosittele tietopalvelutyön ja soittimien vuokra- ja lainaustoiminnan yhdistämistä. 

Soittimet ovat itsessään hyvin mielenkiintoisia ja parhaillaan niiden parissa puuhastelu tarjoaa hyvää vastapainoa kuivemmalle tietopalvelutyölle, mutta pahimmillaan tietopalvelutyö jää sen jalkoihin ja tietotaidollinen moniottelu aiheuttaa uupumusta. Tilanteessa on tietynlainen kauhun tasapaino, jota pitää koko ajan tarkkailla ja käytännössä kumpaakaan työnkuvan roolia ei pysty hoitamaan kunnolla: tietopalvelu ei kehity niin kuin sen pitäisi ja soittimien tilanne ei koskaan ole paras mahdollinen. Olen sarkastisesti ajatellut tämän olevan juuri sitä konservatorioiden konservatiivisuutta.





Miksi sitten valtava soitin määrämme on kirjaston kautta tapahtuvaa toimintaa? Mitä ilmeisimmin käsitys siitä, että kun on lainausprosessi, niin sitä voidaan hyvin käyttää tähänkin toimintaan. Huomioimatta jää se fakta, että pelkkä asiakastiskillä tapahtuva lainausprosessi ei tee kirjastosta kirjastoa, vaan kyky järjestää tietoa ja tarjota sitä parhaalla mahdollisella tavalla asiakaskunnalle.  Näinollen en myöskään ole järin ihastunut siihen, että yleisistä kirjastoista lainataan poria, hiihtosauvoja tai soittimia. Mielestäni ne voisi jättää alan liikkeiden tehtäväksi ja keskittyä tarjoamaan tietoa soittimista, työkaluista ja kuntoilusta, mutta toki kannattaa muistaa, että mielipiteeni kumpuaa omasta koulutusorientaatiostani, eikä siitä kannata pahastua mikäli kokee esineiden lainaamisen olevan kirjastolle tärkeää toimintaa. 



Pitäisin itse tärkeämpänä kansansivistystyönä sitä, että kirjasto järjestää esimerkiksi soitinnäyttelyn, soitinesittelyn ja vastaavia kuin alkaa lainata niitä, mutta toki pienessä mittakaavassa niitä voi olla lainattavanakin.

Oma kitara stimuloi työtehokkuutta ja viihtymistä mitä parhaiten.


Ehkä nykyinen tarkastelutapa nähdä kävijä–  ja lainatilastot rahoituksen perustana on todellakin hieman ylipainotettu, joten se saattaa aiheuttaa ylilyöntejä eikä mielestäni kelpaa ainoaksi tai tärkeimmäksi mittariksi. Tietopalvelutyö kirjaston pääsubstanssina ei kuitenkaan saa unohtua tai jäädä tuottavuuden jalkoihin. Ehkä pitäisi mieluumin mitata sitä edistääkö soittimen lainaaminen yleisistä kirjastoista soittotaidon ja siihen liittyvän tietomäärän kehittymistä: tässä voisi olla se musiikkioppilaitosten ja yleisten kirjastojen yhteinen sarka mitä kyntää.