keskiviikko 26. helmikuuta 2020

Lili Boulanger, vuoden 1913 Prix de Rome -kilpailun voittaja.


Lili Boulanger lienee harvemmalle tuttu naissäveltäjä. Itse Löysin Lili Boulangerin In memoriam Lili Boulanger nimisen teoksen jälleen kerran kuin vahingossa Lahden kaupunginkirjaston musiikki- ja mediaosaston kokoelmista ja päätin tutustua tarkemmin. Wikipedia kertoo Lili Marie-Juliette Boulangerin syntyneen 21.8.1893 Pariisissa ja jatkaneen matkaa tuonpuoleiseen 15.3.1918, joten aavistan, että hänen elämänsä lyhyys antaa viitteitä traagisista ajoista. Hänen kerrotaan sairastaneen kovan keuhkokuumeen ja lopulta uupuneen Crohnin taudin kynsissä vain 24 -vuotiaana. Boulangerin aikaan tuberkuloosi, polio ja erilaiset tartuntataudit jakoivat ja muokkasivat ihmisten arkista elämää huomattavasti enemmän kuin nykyaikana, mistä varmasti myös huokui taiteeseen tunnelmia: kuolema oli läsnä ihmisten arjessa aivan eri tavalla kuin nykyisin. 





Boulanger syntyi ilmeisen musikaaliseen sukuun, jonka helmoissa ensiaskeleet musiikin jäljille otettiin jo varhain. Hänen opasti hänen siskonsa Nadia, joka eli hyvin pitkän elämän 1887-1979, ja on kirjoittanut elämästään Lilin kanssa paljon. Myöhemmin niin Nadialle kuin Lilillekin avautui mahdollisuus päästä jatkamaan musiikinopintoja Pariisin konservatorioon Conservatoire de Paris:n, joka edusti samalla maailman ensimmäistä ja ehkä maineikkainta konservatoriota ollen yhä vielä Ranskan suurin konservatorio. Kyseinen musiikinahjo on perustettu vuonna 1795. Ranskassa korkea asteisen konservatorio nimen alla harjoitetaan, kuten nimestä voi päätellä, maan korkeimman tasoista musiikinopetusta. Suomessa konservatoriot eivät pääsääntöisesti enää ole kuin toisen asteen opinahjoja, koska ammattikorkeat ja yliopisto ovat ottaneet sen paikan haltuunsa.  Muuten vastaavia kuin meidän konservatoriomme eli alemman tason konservatorioita löytyy Ranskasta peräti 39 kappaletta. 






Boulanger sai opetusta mm. Paul Vidalilta ja Georges Caussadelta vuosina 1909-1913 ja lopulta hän voitti historian ensimmäisenä naissäveltäjänä Prix de Rome -kilpailun vuonna 1913, joten mistään tavanomaisesta tapauksesta ei todellakaan ole kyse. Kilpailun voittanut teos on nimeltään Faust et Hélène. Lili pääsi kaikeksi onneksi heikosta terveydestään huolimatta matkustelemaan ja hänen parhaimmat teoksensa syntyivät niinkin hienossa paikassa kuin Rooman kukkulalla sijaitsevassa Villa Medicissä. Lopulta huomatessaan omien päiviensä olevan vähenemään päin hän omistautui haavoittuneiden sotilaiden hoivaamiselle ja työskentelylle. Nykyisin Lilin ja Nadian taiteellista perintöä vaalii heidän nimeään kantava säätiö.




Vuonna 1993 julkaistunu In memoriam teoksen kannessa kerrotaan sen sisältävän molempien siskosten töitä pianisti Emile Naoumoffin tulkitsemina, joka oli Nadia Boulangerin viimeinen oppilas. Nadian ja Lilin elämä kietoutui hyvin vahvasti yhteen, joten molemmilla on ollut selkeä vaikutus toistensa töihin eikä niiden erottaminen toisistaan ole aina helppoa tai edes järkevää.




Nadia Boulanger kertoo In memoriam levyn kansiteksitissä heidän liikkuneen jo pikkutyttöinä pariisilaisten säveltäjien piireissä ja erityisesti Lilin olleen säveltäjä Gabriel Faurèn lemmikki. Lilin ja Nadian äiti oli aikanaan kuuluisa laulaja Raïssa Boulanger, joka oli taustaltaan venäläinen herttuatar, joten menneen maailman ranskalaisen ja venäläisen musiikkielämän juonteet kietoutuvat heidänkin tapauksessaan yhteen. Tyttöjen isä Ernst Boulanger oli myös muusikko ja perheen nyansseista voisi kirjoitella ihan ehtiessään oman juttunsa. Lopulta vain 24-vuotiaana kuolleen säveltäjän siirtyessä tuonpuoleiseen häneltä jäi kesken ooppera La Princesse Madeleine. Kaikkiaan Lilin tuotanto käsittää lauluja, kuoro- ja orkesteriteoksia ja kamarimusiikkia noin 50 teoksen verran. 11. helmikuuta 1927 löydetty asteroidi 1181 Lilith on nimetty Lili Boulangerin mukaan. Striimauspalveluista näyttää löytyvän melko hyvin heidän musiikkiaan, joten kannattaa istua alas ja viettää rauhallinen hetki heidän seurassaan.











torstai 20. helmikuuta 2020

Frøy Aagre - saksofonittelua Norjan malliin



Otin kuunteluun Frøy Aagre nimisen norjalaisen saksofonistin Cycle of Silence nimisen vuosina 2008 - 2009 äänitetyn ja hieman myöhemmin 2010 julkaiseman pitkäsoiton. Tyylikkään kansitaiteen lumoamana levyä hetken hypisteltyäni tein nopean kuuntelupäätöksen, joka kannatti sillä teos on miellyttävää kuunneltavaa ja erinomaisen taidokasta soitantaa. Hypistelymukavuutta asiaan toi Lahden kaupunginkirjaston hieno äänitekokoelma, mistä kyseisen teoksen löysin. Levyjen löytäminen fyysisesti selailemalla on oma harrastuksensa, mitä on mukava silloin tällöin tehdä vaikka kieltämättä käyttämäni striimauspalvelun suositukset ovat myös melkoinen kultasuoni.

Frøy Aagren bändissä soittaa Andreas Ulvo (p), Audun Ellingsen (b), Freddy Wike (dr) & Sigrun Eng (vc), Trude Eick (fr-h) ja Øyvind Braekke (tb).


Levyn biisilista on seuraavanlainen:

1   Neverending journey
2   Cycle of silence
3   Lost connection
4   Long distance
5   Steam train
6  Siberia
7  View from Venus
8  Words on an envelope
9   Slow motion
10  Atoms






Levyn äänimaisemat toimivat ainakin omalla kohdallani rauhoittavasti ja mieleen nousivat Norjan vuonojen sammalleen vihreän sävyt sekä kuulaat syyspäivät. Bändi soittaa todella hyvin: pianon ja kontrabasson miellyttävä tahdittelu siivittää mielialaa melkoiseen korkealentoon. Ei siis ihme, että päätin vilkaista tarkemmin Frøy Aagren musiikillista taustaa. Nimi voidaan litteroida myös muotoon Fröy Aagre, mutta striimauspalvelut löytävät artistin pelkällä Aagre sukunimellä. Säveltäjäprofiilia tutkiessani kävi ilmi että hän on opiskellut musiikkia ja saksofonin soittoa Birminghamin konservatoriossa klassisella kuin myös koulun jazz-osastolla sekä hionut osaamistaan Middlesexin yliopiston musiikkiahjossa. Englannissa hänen kerrotaan yhä vaikuttavan Lontoon melko pirteässä jazz-skenessä ja kaikkiaan Aagren vaikuttaa hyvin kosmopoliittiselta taiteilijalta: mukaan mahtuu tangoa Buenos Airesissa ja David Liebmanin oppia New Yorkissa ynnä muuta mukavaa.

Levynkansien esittelytekstin mukaan hän nimeää omaksi musiikilliseksi esikuvakseen yllättäen Johan Sebastian Bachin musiikin, mikä myös mielestäni heijastuu sävellysten harmonioissa. Mistään tavallisesta jazzista ei siis ole kyse vaan nyt liikutaan nykyjazzmusiikin fuusioiden äärellä, ja tulema kuulostaa mitä parhaimmalle. Joten ei siis ihme, että kriitikot näyttävät verkonlähteissä ylistävän teosta: Jazzwisen toimittaja Stuart Nicholson kuvaa sävellyksiä: ”quiet triumphs with solos which develop from deep within the soul of the pieces”. Joten suosittelen kiilottamaan korvakäytävät ja virittämään kuuloluut keväiselle linnunlaululle tämän tahtiin.







Aagrenin teosluettelo löytyy Discogsista:

Albumit:

Frøy Aagre ‎– Cycle Of Silence

Label:
ACT (4) ‎– ACT 9491-2
Format: CD, Album
Country: Germany
Released: 22 Jan 2010
Genre: Jazz
Style: Contemporary Jazz

Frøy Aagre ‎– Electric

Label: Momentum Rec. ‎– Momentum101
Format: CD, Album
Country: Norway
Released: 2013
Genre: Jazz

Frøy Aagre - Gloria album art Frøy Aagre & Schola Cantorum (3), Tone Bianca Sparre Dahl* - Gloria 
‎(File, FLAC, Single, 96.)