Katselimme pienen talomme pienestä televisiosta Netflixiin sir David Attenboroughn testamentin. Samalla mietimme, että olemme varttuneet tuon nyt 94-vuotiaan miehen kertomusten mukana, kuten myös Jacques Cousteaun Merten salaisuuksien matkassa. Nyt kuitenkin ihmissuvun aika käy vähiin biodiversiteetin katoamisen ja ilmaston lämpenemisen myötä. Tiedämme syyt ja seuraukset, joten on aika toimia.
Laitan tämän kirjoituksen myös toiseen perinnerakentamista sivuavaan blogiini, koska niitä molempia yhdistää tieto ja tiedontarve. Tietoa tarvitaan tulevaisuudessa niin perinneremppaamiseen, kirjastonhoitamiseen, opiskeluun, tutkimiseen, puutarhanhoitamiseen ja luonnonsuojelemiseen liittyen. Tiedon avulla selkiytyy se, kuinka kukin osaltaan voi kantaa pienen osansa luonnon biodiversiteetin yhteiseen kekoon.
Laitoin Attenboroughn testamentin jälkeen sosiaaliseen mediaan seuraavanlaisen päivityksen:
”Ihmissuvun aika käy vähiin.
Kiitos kuitenkin Sir Attenboroughille asian sinnikkäästä esiinnostamisesta. Meistä itse kukin voisi miettiä kuinka omalta osalta lisää biodiversiteettiä ympärillään, miettiä valintojaan ja pienentää hiilarijalanjälkeään, mutta kuinka saada ihmiset ymmärtämään? Kun ihmiset suuttuvat pienimmästäkin kritiikistä, ja uskokaa tai älkää Sir Attenboroughiakin haukutaan ekofasistiksi. Surullista. Ei ole minkäänsortin fasismia tai sosialismia tai mitään muutakaan ismiä huomata, että Tarzanilla ei ole enää viidakkoa, tai että ihmisiä on liikaa.
Sekin mietityttää, että kun yksilön roolia korostavat oikealle kallellaan olevat näkemykset korostavat ihmisen vastuuta itsestään, niin mihin se vastuun teema jää kun pitäisi oikeasti ottaa kunnon vastuu myös luonnosta. Olemme nimittäin yhä edelleen osa tuota luontoa, ja jos hyväksytään hiljaa että luonto menee, niin samalla hyväksymme oman loppumme.
Ja perhana, ihmisillä on tarjolla tietoa enemmän kuin koskaan. Sudenpentujen käsikirja aukeaa kännykästä helposti jos vain haluaa, niin eikö sitten ryhdytä pölhöilemään QAnoneiden ja ties minkä huuhaan mukana.
Ihmiset, poliitikot ja uskonnot ja rahoitusjärjestelmät, toimikaa. Biodiversiteettiä Tarzanille, puut metsille ja vedet vesieläville.”
Kieltämättä aika ytimekäs päivitys, mutta kysymys siitä miten toimia jää yhä elämään.
Ensimmäinen vastaus tuli ystävältäni, että emme selviä, koska olemme liian itsekkäitä todelliseen vastuunkantoon. Jos näin on, niin loppumme tulee olemaan hyvin verinen ja raaka. Sitäkään tuskin kukaan haluaa vai haluaako? En minä ainakaan. Olisi kurjaa, jos pieteetillä vaalimani mökki ja sen myötä molemmat blogit ja koko maailmani olisi jälkeeni tyhjillään luonnon nuollessa haavojaan ihmiskunnan haudalla.
Yleinen nykyajatus on, että pyrkisimme minimoimaan aiheuttamaamme haittaa biodiversiteetille, mutta oma näkemyksemme on toisenlainen ja sen kautta selviytymisen avain on löydettävissä: se on, että maksimoimme haittojen minimoimisen sijaan biodiversiteettiä ympärillämme. Uskomme nimittäin vahvasti, että voimme lisätä biodiversiteettiä, kunhan katsomme uusin silmin nykyisiä luutuneita tapojamme nähdä ja olla maailmassa.
Mietitäänpä asiaa hetki: voisivatko katupuut olla huomattavasti tiheämmässä, voisimmeko toteuttaa kasviseiniä, erilaisia ruohokattoja, palauttaa nurmikoita niitylle ja varjella omassa vallassamme olevia alueita niiden biodiversiteettiä lisäten, ja niin edelleen? Kuulostaako vaikealta? Ei minusta.
Tuo kuulostaa itseasiassa ihan hauskalle. No miksemme toimi siten?
Itse olemme rakentaneet aika kuivalle ja kallioiselle kukkulalle melkoisen puutarhan ja olen toteuttanut samaa muilla vallassani olevilla muilla maatilkuilla. Olen myös ammatiltani puutarhuri, joka lähti opiskelemaan biologiaa ja päätyi humanistiksi uskontotieteen pariin ja siitä kirjastomaailmaan tiedon vartijaksi ja jakajaksi, joten kaikkiaan se, että kirjoittaisin puutarhastani tai suhteestani ympäröivään luontoon onkin niin itselleni, kuin meille molemmille, isompi ja vaikeampi juttu, eikä kirjoituksesta tahdo tulla mitään järkevää – asia on liian iso, liian syvällä ja laaja.
Kasvatin parhaillaan 64 erilaista havupuulajia ja etsin niistä kestäviä kantoja ja jopa pyöritin jopa niiden tiimoilla yritystä viisi vuotta. Olen samalla istutellut oman arboretumin, joka hiljalleen kasvaa ja kypsyy, tosin hakattujen metsien keskellä, mikä toisaalta on tuonut vihreään keitaaseeni lisää luonnon turvapaikanhakijoita ja vahvistanut uskoani siihen, että kova malli äestyksineen ei ole oikea tapa toimia metsän kanssa. Autoni seisoi tuolloin talvet, samalla kun opiskelin. Tunnustuksena myös se, että olimme molemmat 1990-luvulla ympäristöjärjestössä aktiivisia toimijoita, mistä jäi hyviä muistoja ja paljon ystäviä.
Nyt mietimme kuinka edetä? Autoon liittyvissä asioissa seuraamme kulutusta ja minimoimme ajot ja olemme päättäneet, että polkupyöräilyä tulee lisätä tulevaisuudessa. Samalla harmittaa läheisen älypyörätieprojektin biodiversiteettiä puiden kaatamisen myötä vähentänyt prosessi, joten asian olisi pitänyt sujua siten, että puita olisi istutettu enemmän. Ehkä niin tapahtuu myöhemmin. Puistotkin voivat olla tiheämpiä vaikka se tarkoittaisi valvonnan vaikeutumista, joten tarvitseeko sinne puistoon mennä pimeällä ja jaetaanhan huumeruiskujakin jo ilmaiseksi, joten puistot vehreimmiksi.
Ehkä omavaraisuuden lisääminen ruuantuotannon suhteen voisi olla järkevää, kuten myös ekologisista rakennusmateriaaleista kertominen ja näihin asioihin liittyvän avoimen tiedon jakaminen, mikä myös toimii siltana molempien blogieni aihepiiriin yhdistäväksi tekijäksi: nimittäin biodiversiteetin ja ihmislajin selviytyminen tarvitsee avointa ja rehellistä tietoa päätöksenteon tueksi eikä asioiden panttaamista ja populistista huutamista. Konservatiivisen on herättävä monimuotoisuuteen ja kuunneltava innovatiivisia ääniä, suojeltava vesistöjä ja metsiä ja liberaalimpien on laitettava rukkaset kätösiin ja keksittävä konkreettisia toimia.
Ihmiset toimikaa kiukuttelun sijaa ja hakekaa biodiversiteettijumpasta hyvää mieltä. Siilin ja oravan kanssa jutteleminen on erittäin stressiä poistavaa ja hyvää mieltä antavaa toimintaa, linnunpönttöjen kanssa puuhaaminen maadoittaa turhat ajatukset ja hyönteishotellien rakentaminen virvoittaa kummasti. Tv-ohjelmien muotipihat soramonttukivineen jättipatioineen ja avoimien valokenttineen joutaa roskakoriin, joten seuratkaa mieluumin Strömsöön ekologisia jalanjälkiä puutarhan hoitamisessa ja opetelkaa kakkaamaan ulkohuussiin ja kierrättämään kuitit lannoitteeksi. Mitä kuninkaallisempia residenssejä byggaatte, niin sitä enemmän oikeasti kulutatte. Me renoveeramme vanhaa ja hyväksi havaittua. Sen myötä joku voisi miettiä kuinka globaalit rahamarkkinat saadaan biodiversiteetti- ja ilmastonmuutosjumpan taakse tukevasti seisomaan.
