Cousteau, Attenborough ja minä

Hellerajojen paukkuessa istun mökkikuistilla siemailemassa giniä vanhaa jazzia kuunnellen. Luin Sir David Attenborough’n Yksi elämä, yksi planeetta kirjan. Sen myötä helteen kuumudesta nauttiminen mietityttää, entä jos muutaman vuoden päästä nyt 30 celsiuksen rajan tilalla on 35 celsiusta, tai peräti 40 celsiusta? Skenaario on mitä todennäköisin. Olemme Attenboroughin, siis yhden ihmisen elämänkaaren aikana onnistuneet saamaan planeetan kriisin partaalle. Ja tämä on selkeä fakta, in facto. Sodan äänet kiihtyvät eri puolilla maailmaa ja ihmisarvoa, humanismia, poljetaan luonnon ohella surutta. 

Ei ihmisiä eikä eläimiä, saa tuosta vain siirrellä tuntemattomiin vankiloihin, ei käyttää hyväksi ja hylätä kuin vanhan rukkasen. Ei valtiolle saa hankkia uusia maa-alueita siirtomaa-aikaiseen tyylin ihan vain pommittamalla ja tuhoamalla. Eivät tällaiset teot ole sankarillisia, eikä niitä saa ohittaa olankohautuksella, koska sama prosessi toistuu ympäristön kanssa, ihan kaiken kanssa. Ja siihen ei planeetallamme ole enää varaa. Mutta niin tapahtuu. Järkyttäviä summia aseisiin, joilla jauhetaan elämää paskaksi muutaman pikkuäijän fantasioiden takia. Tämänkö takia ihmiskunta on olemassa pienellä kauniilla planeetallaan keskellä valtavaa maailmankaikkeutta?

Some pursuaa kummallisia uuden ajan henkilökultteja ja onnen etsimisen tapoja, on otsaan koputtelijoita, tapping juttuja, on manifestaatioiden mestareita, elämme kuulemma matrixissa, itsensä solmuun vääntämällä voi vaikka valaistua. Haaveillaan pyhistä temppeleistä ja messiaiden paluista, ja samalla kilpaillaan rystyset verillä. Katsokaa hyvät ihmiset peiliin! On luontoguruja, jotka lukevat vessanpöntöllä käydessään sen 16 kirjaa ja hölkkäävät paikallaan odottaessaan bussia pysäkillä. Kaikki kielii suorittamisen pakosta vaikka nyt jos koska pitäisi pysähtyä, chillata, laittaa luurit korville, käydä levykaupassa ja huutaa kaverit koolle pohtimaan kuinka yksilöinä voisimme vaikuttaa. Seksuaalisuus ja sukupuoleen liityvät asiat vellovat yhtälailla, ja samalla   korruptoituvat onlyfanskulttuurien puskiessa ylitreenattuja gluteus maximuksia kansalaisten ajatusten koko ajan mutkittelevammalle polulle. Ei varmaan ole nuorilla helppoa, kun pitää olla Aku Ankka huulet, gg tissit, jalkapallonkokoinen hauis, metrin muna ja urheiluauto. Ja vielä pitäisi osata tapella kuin joku UFC-tähti. Mihin jäi shakki, oppineisuuden osoittaminen ja seitsenottelu?

Tarvitaanko me sitten näitä nyt niin ihailtuja biljonäärejä, Muskeja, Bezoksia ja muita Roope Ankkoja? No ei, jos heillä ei ole muuta mantraa oman elämänsä polulla kuin yrittää saada lisää mammonaa keinolla millä hyvänsä. Olisiko taiteesta apua. No ei ole, koska taidetta tehdään biljonäärien kokoelmiin, koska taide on hyvä sijoituskeino. Ei kellään taviksella ole rahaa keräillä taidetta. Ja mammonanpalvonta ja sen piilotus vain kiihtyy, koska kellä on eniten, on  mahdollisuus elää pidempään planeetan tuhoutuessa. Vaikka siellä avaruusasemalla tai Marsissa.  Taidan nyt olla hieman kyyninen, mutta ehkä pääomia on syytä herätellä, pakottaa rakentaviin uomiin, palauttaa arvot ja sivistyksen henki. Se onnistuu laittamalla viherpesu kuriin ja yritykset oikeasti ekologisoitumaan. ja tähän tarvitaan pankkeja ja pörssiä. Rahaa ei tipu, jos yrityksesi ei oikeasti ala vihertää. Mutta mitä luulette onnistuuko, jos vastassa on ne vanhan liiton Roope Ankat?

Mutta palatakseni Sir Attenborough’n kirjaan: on liikuttavaa, koska kaikesta näkemästään huolimatta hän jaksaa tarjota ihmisille neuvoja kuinka tilanteesta selvittäisiin, jos vain löytäisimme poliittisen voiman, tahdon, viedä asiat oikeaan suuntaan. Nyt olemme siilipuolustuksessa, meitä pelottaa. Ja tästä pääse omaan alaani informaation syviin vesiin. Ihmisiä pelottaa ja väsyttää, koska uutta tulee liikaa, aidon ja tärkeän informaation seulomiseen ja ymmärtämiseen menee kuluu jo liikaa paukkuja. Olemme kaikki informaatiokuplissa, joiden rikkomiseen ei enää kouluissa opettajien voimat riitä, myös toimittajat potevat samaa väsymistä eikä varmaan ole helppoa katsoa maailmaa ohi pääomien vaatimusten. Samalla työelämä kiristyy, taviksille on yhä vähemmän mammonaa, ja kaikki johtaa siihen kehään ettei kukaan ehdi ja uskalla ajatella oikeita asioita. Ja sitten vielä hemmetin AI, chat sitä ja tätä gpt:t, jotka kuulemma pelastavat maailman. Ei maailmaa  muuta kukaan muu kuin me pienet rokkaritavikset. Sori tästä.

Mutta ilonpilkahduksena netistä löytyy sivusto, joka kertoo globaalisti levykauppojen sijainnit. Joten ekologisesti junalla ja fillarilla levykauppalomamatkailuun. Samalla pohtimaan aitoa alastoman rehellistä vallankumousta ihmisten ja luonnon oikeuksien puolesta.

https://www.recordstores.love/

Ja jos joku odottaa jeesuksia ja messiaita pelastajiksi, niin kannattaa lukea Catherine Nixeyn silmiä ja sielua avartava kirja Heresy. Jesus Christ and the Other Sons of God. 

Ja hyvää kesää kaikille!

Promptien taikurit

Ihmiskunnan nerouden tuotoksia on syntynyt monenlaista, niin hyvää kuin pahaa. Kaikkea yhdistää se, että mitään niistä ei saada enää jälkikäteen poistettua. Emme saa jälkikäteen poistettua esimerkiksi ydinpommin, napalmin, panssarivaunun tai tekoälyn ideaa. 

Teknologiset keksinnöt ovat se voima millä ihmiskuntaa etenee. Ihmiskunta tai yleinen etu ei kuitenkaan ole se voima, eikä se kuljeta mitään vaan se kellä on mahdollisuus synnyttää jokin tämäntyyppinen keksintö. Ja silloin ei kysellä, ei vilkuilla ympärille, koska edessä voi olla keksinnön myötä mammonan taikaa. Maailma ei ehdi muuttua demokraattisten päätösten ja diskurssien kanavoimana, vaan se muuttuu keksintöjen kautta. Mieti tulen, raudan, lentämisen tai pyörän keksimistä, ja maailmaa niiden jälkeen. 

Nyt olemme ehkä isommin kuin koskaan aiemmin, oikean ISON jännän äärellä. Olemme synnyttäneet uuden keksijän, uutta luovan teknologian, joka luultavasti ohittaa luojansa älykkyydessä. Ja tässä kohtaa omassa takaraivossa sykkii se, että tämä keksintö olisi ehkä ollut syytä jättää tekemättä. Tekoäly, AI, generatiivinen kielimalli, ovat sanoja jotka tuntuvat toistuvan kokoajan. Meille hoetaan jo, että on ihan pakko käyttää, pakko perehtyä, maailma muuttuu. Entä, jos haluan tehdä asiat ihan itse miettimällä ilman tekoälyä? Onko sellainen kohta enää mahdollista tai edes sallittua?

Samassa hyperryksessä olemme luovuttamassa tekoälylle ne mukavat luovat työt, kuten kuvien tekemisen, maalaamisen runoilemisen, kirjoittamisen ja niin edelleen. Jääkö ihmiselle sittenkin ne paskat hommat, mitkä tekoälyn piti tehdä, kuten vaikka tiskaaminen tai siivoaminen? Annetaanko meille työelämässä aikaa itse miettiä vai tuleeko meistä promptien mestareita? Onko tulevaisuuden paras kirjailija se, joka osaa promptata parhaiten?

AI ohjelmilla saa jo kätevästi tieteelliset artikkelit kirjoitettua, mutta onko se tutkijan tekemä jos vain taikoo prompteja ja AI ohjelmaa tuottaa tekstin. Tekoälylle emme voi antaa tekijyyttä, mutta kuka sitten on se joka tekee? Onko tulevaisuuden oppineisuutta se, että osaa käyttää teknologiaa sen sijaan, että tekisi kaiken itse? Gradujen mitat ovat parissakymmenessä vuodessa lyhentyneet. Yliopistot ja korkeakoulut saavat rahoitusta niiden määriin perustuen, ei niinkään sisällöllisistä syistä. Entä kun kirjoittaja, kuvaaja tai muusikko opettaa tekoälylle oman tyylinsä, ja sitten tekoäly generoi loputtomasti uutta samaan tyyliin. Mitä tällöin koemme, mitä tunnistamme, tai mikä pahinta ajaudummeko tilanteeseen, että emme enää edes välitä. 

Kysynkin tässä: onko sillä mitään väliä?

Olen itse ollut hyvin kiinnostunut tekoälyn mahdollisuuksista, ja seuraan ennenkaikkea kulttuurin muutosta. Se ei suinkaan tarkoita, että suhtautuisin asiassa kaikkeen typerän yltiöpositiivisesti. Nyt kun eteen alkaa avautua muutos koko laajuudessaan, niin olen hiljalleen siirtymässä luddiittien joukkoon.

Alla esimerkkinä Instagram kuvakaappaukset parin AI-palvelun mainoksista. Mitä luulette, että kouluissa ja yliopistossa käy, kun plagioinnin tunnistusjärjestelmät ovat voimattomia? Olemmeko luisumassa sivistyksen pohjamutiin, kun kohta kukaan ei enää itse osaa oikeasti mitään? Viitsiikö kukaan enää kulkea vaikeaan vastavirtaan ja sivistää itseään? Varmasti kaikessa on myös jotain positiivista, mutta nyt en enää ole ihan varma mihin meillä muka on näin kiire?

Joten kysymys numero kaksi: miksi meillä on niin kovin kiire tuottaa työelämässä loputtomasti lisää säästöjä? Työelämä on peliä, minkä olemme ihan itse keksineet; raha on ihmisen keksintö, ei luonnonlaki. Se miten sitä jaetaan ja käytetään on myös meidän ihmisten käsissä, ei jonkin ihmeellisen yliluonnollisen, omalakisen voiman varassa.

Aika ja ajankäyttö on meidän ihmisten keskinäisesti sopima asia. Sovitaan toisin. Hidastellaan, ollaan ihan itse luovia ja keskustellaan asioista. Hallitaan omaa dataamme, ollaan välillä ilman puhelimen ruudun heijastusta kasvoillamme. Mietitään jo nyt, mitä on koneeseen sulautunut ihminen, sitäkö haluamme? Onko se ihmiskunnan seuraava askel?

Etsivä Touré

 

Etsivä Touré, Detective Touré, kertoo guinealaisen Baskimaahan siirtolaiseksi muuttaneen seikkailuista uudessa kulttuurissa. Kuten otsikko vihjaa, on Tourélla taipumuksia selvittää asioita, mutta toki myös samalla aiheuttaa erinäisten kommelluksien kautta mitä ihmeellisimpiä sattumia ja tapahtumia. Taustalla peli on kuitenkin kovaa: on kansainväliset huumekauppiaat ja nuoria naisia seksiorjiksi kaappaavat kartellit, joilla ei ole ongelmia päästää ihmistä päiviltä yläkerran laulukuoroon.

 

https://areena.yle.fi/1-72263807

 

Tourén seikailujen toinen kantava voimahahmo on komisario Extebe kumppaneineen. Exteben hahmo kasvaa loppua kohti alun kiukkuisesta rasistisesta ja elämäänsä kyllästyneestä poliisista paljastaen kovan pintakuoren alta hänen oikean luonteensa. Melkein itku tulee, ellei samaan hengenvetoon olisi tukehtumassa nauruun. Karkkia ja kepposta onkin riittämiin. Yritän varoa spoilaamasta juonta auki liikaa. Katsokaa itse. Ensin sarjan siirtolaisten kohtaama rasismi ja ennakkoluulot järkyttävät, ja pysäyttävät. Sitten onkin aika ryhtyä miettimään asian eri puolia. 

 

 

Olemmeko kuplassa, missä kieltämällä rasismin kuvittelemme, että sellaista ei olisi. Onhan sitä, ja paljon onkin. Kaikenlaista syrjintää riittää eikä se aina liity ihonväriin. Touré kohtaa epäluuloa kaikilta suunnilta, myös omiltaan. Silti siirtolaisten yhteisö on kaikkiaan toisiaan auttava, lämminhenkinen perhe. Ehkä Tourén hymyilevä, hyväsydäminen olemus sulattaa jään. Toisaalta ehkä Tourén kärsivällinen ja alati optimistinen olemus kertoo, että on oikeastaan ihan normaalia olla ennakkoluuloinen, mutta kuitenkin niin, että toiselle annetaan aina mahdollisuus näyttää olevansa ok erilaisuutensa takana. Ehkä erilaisuuden ymmärtämisen juju on juuri siinä, että olemme tunteidemme kanssa aitoja: meillä on pelkoja, epäilyksiä, periaatteita, ja niiden aito esille nostaminen kuin peitteleminen saattaa olla avain oikeanlaiseen ymmärrykseen, ja myös kolmannen maailman auttamiseen. Olemme kaikki ihmisiä, ja tästä Touré meitä opettaa. 

 https://www.imdb.com/title/tt18273480/

 

Katsokaa Touré ja eläkää hetki Bilbaon kaduilla hänen mukanaan.

 

 

 

Mitä tulee seksimafiaan ja huumekauppaan sekä erilaisiin heikompia hyväksikäyttäviin tahoihin, niin niitä löytyy yhtälailla kaikista erilaisuuden ryhmistä: niin meistä pohjoisen porsaanpinkkinahkoista kuin syvän etelän tummista pinnoista. Ja jos kiinnittäisimme huomiomme oikeisiin asioihin ja antaisimme siirtolaisille reilusti apua ja mahdollisuuksia olisi se avain voittaa myös nämä likaiset mafiat. En nyt mene kaksinaismoralismimme ruotimiseen siinä, että joku ne kalliit kokkelit täällä lännessä imee ja myös mitä ilmeisimmin nuorille seksiorjille on kysyntää. Katsotaanpa siis peiliin: huumejengit, nuorison pahoinvointi, erilaisuuden kieltäminen, jopa terrorismi, ovat kaikki osa sitä peliä, missä strutsi työntää päätään pahasti hiekkaan, missä talouspelin huipulla oleva kääntää katseensa pois, mutta, varjo seuraa. 

 

 Kaikki kuvat:  https://www.imdb.com/title/tt18273480/