Olen jo pitkään ajatellut kirjoittaa kitaristeista ja kitaramusiikista, niin klassisesta kuin muustakin. Asia alkoi vihdoin lämmetä käydessäni paikallisessa kirpputori Kisällissä tekemässä kirppislöytöjä ja kuin sattumalta tutkiessani joitain vinyylilaatikoita ja jäi käsiini kiinnostava levy: John Williams plays the music of Barrios. Joten ennen säveltäjä Barrioksen esittelyä, joka oli minulle uusi tuttavuus, muutama sana kitaristi John Williamsista. Itse levy on hyvin tunnelmallinen ja tasokas. Barrios vaikuttaa säveltäjänä sellaiselta, jonka teoksiin tutustumiseen kannattaa varata aikaa.
Toukokuussa 1941 Australian Melbournessa päästi ensiäänensä ilmoille uusi tulokas, joka hetkeä myöhemmin kastettiin nimeen John Christopher Williams. Kukaan ei varmasti tuolloin vielä arvannut, mikä taika hänen sormissaan tulisi olemaan ja minkä sortin kitarankaulan hyväilijä tästä nuoresta miehestä vielä kehittyisi. Toisaalta pienen Johnin isä oli kitaristi, joten ei siis ihme, että pienen Johnin sormet todennäköisesti ohjautuivat, tai ehkä ohjattiin, hipelöimään tuota kummallista puista ääniä päästelevää aukollista esinettä.
Johnin isä Len Williams ei ollut mikä tahansa nuotiokitaristi vaan jo kannuksensa ansainnut klassisen koulutuksen saanut soittaja, joka myöhemmin perusti London Guitar School -nimellä kulkevan kitarakoulun. Johnin äiti oli nimeltään Malaan Ah Ket. Perhe muutti vuonna 1952 Australian lämmöstä sumuisille saarille Lontooseen. Yksi syy perheen eurooppalaistumiseen saatoi olla se, että täällä klassinen kitaramaailma oli tuolloin lähempänä ja helpommin saavutettavissa, joten ei ihme että pieni vasta 11 -vuotias John kävi jo Segovian kesäkursseilla Italiassa. Valitettavasti Lontoon Royal College of Music- opinahjossa ei tuohon aikaan vielä ollut mahdollista opiskella kitaransoittoa, joten John soitti pääaineenaan pianoa. Yleisesti ottaen kitaramusiikilla on muutenkin ollut oma pitkä tiensä klassisena pidettyjen orkesteri-instrumenttien rinnalle musiikin ihmeellisen vakavassa koulutusmaailmassa, vaikka soittimena luutun perillisenä se hyvin vanhaa perua onkin. Puhumattakaan siitä, että kitara on nykyisin sähköisenä ja akustisena versiona kaikkein suosituin ja soitetuin instrumentti.
Johnin isä Len Williams ei ollut mikä tahansa nuotiokitaristi vaan jo kannuksensa ansainnut klassisen koulutuksen saanut soittaja, joka myöhemmin perusti London Guitar School -nimellä kulkevan kitarakoulun. Johnin äiti oli nimeltään Malaan Ah Ket. Perhe muutti vuonna 1952 Australian lämmöstä sumuisille saarille Lontooseen. Yksi syy perheen eurooppalaistumiseen saatoi olla se, että täällä klassinen kitaramaailma oli tuolloin lähempänä ja helpommin saavutettavissa, joten ei ihme että pieni vasta 11 -vuotias John kävi jo Segovian kesäkursseilla Italiassa. Valitettavasti Lontoon Royal College of Music- opinahjossa ei tuohon aikaan vielä ollut mahdollista opiskella kitaransoittoa, joten John soitti pääaineenaan pianoa. Yleisesti ottaen kitaramusiikilla on muutenkin ollut oma pitkä tiensä klassisena pidettyjen orkesteri-instrumenttien rinnalle musiikin ihmeellisen vakavassa koulutusmaailmassa, vaikka soittimena luutun perillisenä se hyvin vanhaa perua onkin. Puhumattakaan siitä, että kitara on nykyisin sähköisenä ja akustisena versiona kaikkein suosituin ja soitetuin instrumentti.
Mikäli jollakulla puristilla on vielä jotain epäilyksiä klassisen musiikin ja kitaran suhteesta, niin suosittelen kuuntelemaan alkupaloina vaikka Daniel Barenboimin johtaman ja The English Chamber Orchestran säestämän teoksen, missä John Williamsin toimii kitaransa kanssa pääinstrumentalistina. Teos on vuonna 1974 levytetty Joaquín Rodrigo Vidren, tai yleisesti Joaquín Rodrigon sokeana säveltämä Aranjuezin kuninkaallisen palatsin (Palacio Real de Aranjuez) puutarhoista inspiriaartionsa ammentanut Concierto De Aranjuezi ja toisena teoksena levyltä löytyy upea Heitor Villa-Lobosin kitarakonsertto. Itse kuuntelen teosta parhaillaan tätä kirjoittaessa suoratoisto versiona Applen palvelun kautta, mistä näköjään löytyy kokonainen leegio John Williamsin teoksia.
Nuorelle Johnille kuitenkin tarjoutui 1950-luvun loppupuolella tilaisuus opettaa kitaransoittoa Lontoossa Royal School of Musicissa, jonka lisäksi hän otti Manchesterin kitaransoiton opetuksen siipiensä suojiin, toimien yhä näissä molemmissa, joten jonkinlainen Williams koulukunta lienee jo tuolloin saanut alkunsa.
John Williamsin ensimmäiseksi viralliseksi esiintymiseksi mainitaan marraskuun 6. 1958 paikkana Lontoon Wigmore Hall, jonka jälkeen miehen taidoille onkin riittänyt vientiä. Nykyisin hän on Royal Academy of Music -yhteisön kunniajäsen ja vieraileva professori. Wikipedia mainitsee Williamsin soittavan australialaisen Greg Smallmanin rakentamalla kitaralla. Tarkistin asian ja paikkansa pitää: Smallmanit ovat perinteisten espanjalaisten kitaramallien käsityötaidon nykyistä huippua joiden hinnat liikkuvat 25 000 punnasta ylöspäin.
Soitinten rakentaminen ja siihen liittyvät maailmat ovat kiinnostavia ja kirjoitan niistä joskus lisää, koska on oleellista ymmärtää, että huipputekijyyden ja soittotaidon pitää kulkea soittimen laadun kautta läpi koko ketjun tuottaakseen tasoistaan taidetta; samalla tulee muistaa, että laadun tulee olla käytettävissä jo musiikin opiskeluvaiheessa, mikä niinkin varakkaassa maassa kuin Suomessa monesti unohdetaan, joten tässä vinkki musiikkikoulutusta tukeville säätiöille: ei siis ole ihan se ja sama kuinka raskaat kielet tai kaula kitarassa, tai jousisoittimissa on, tai kuinka väsyneet venttiilit puhaltimissa sattuvat olemaan.
Johnin sormien vikkelyys, kynsien piioksidin kesto ja nuotinlukutaito sen kun kehittyivät ja tuottivat lopulta vuonna 1973 ansaitun Grammy-palkinnon parhaan kamarimusiikki teoksen esityksestä kun John teki ystävänsä kitaristi Julian Breamin kanssa, josta myöhemmin tässä blogissa enemmän, teoksen Works by Lawes, Carulli, Albeniz, Granados. Teoksen tiimoilta kitaramusiikinhistorioitsija Graham Wade innostui lausumaan, että: ”John on mahdollisesti teknillisesti taidokkaimman tason saavuttanut kitaristi, mitä maailma on nähnyt.” Ensimmäisen Grammyn jälkeen erilaisia tunnustuksia onkin sitten kertynyt, joten niitä ei liene tässä sen enempää syytä toistaa.
Tutkin John Williams teosluetteloita ja kannattaa tässä yhteydessä muistuttaa, että musiikkimaailmasta löytyy toinenkin John Williams, nimittäin SE elokuvamusiikin suursäveltäjä John Williams, josta myös myöhemmin lisää.
https://www.discogs.com/artist/337094-John-Williams-7
Allmusic -palvelusta voi yläreunassa oikealla olevaa hakuboxia orjuuttamalla tutkia itse mitä kaikkea jännää löytyy:
Samalla silmiini osui kiinnostava vuonna 2016 tehty John Williams dokumentti:
John Williams on nuotintanut paljon klassisia teoksia kitaralle sopivaksi ja myös kritisoinut nykyistä kitaransoitonopetusta. Ilmeisesti perinteisesti sointusoittimen roolissa toimivan kitaran soittotavan purkautuminen enemmän sooloinstrumentiksi on saanut aikaan sointujen erojen ja käytön taitamisen laadullista heikentymistä. Toisaalta John Williamsin kritiikkillä on sijansa, mihin rock orientoituneen kansankerroksen kannattaa kiinnittää huomiota, koska hän on myös SKY -yhtyeen entinen voimahahmo ja onhan Williams on myös vetäissyt dueton The Who yhtyeen Pete Townsendin kanssa. Joten kansalaiset ja kaappikitaristit: katse kohti oman kylän musiikkiopistoa ja John Williamsin tuotantoa.
