tiistai 13. maaliskuuta 2018

Terveiset musiikkiyhdistyksen MUKI2018 -seminaariin


Anno Domini, tiistai 13. maaliskuuta 2018


Edellinen kirjoitukseni liittyi kirjastoelämään ja sivistykseen. Kirjoitin samantien myös tämän tekstin, koska Suomen musiikkikirjastoyhdistys pitää perinteisen kevätseminaarinsa kohtapuolin ja sen yhtenä teemana on musiikinalan oppilaitoskirjastojen tilanne. 





Taustaa sen verran, että musiikkikirjastoyhdistys suunnitteli jo useampi vuosi sitten kirjoittavansa Pekka Gronown johdolla alaan liittyvän kirjan. Se minkä sisältöinen siitä tulisi oli alussa hieman hämärän peitossa. Tuolloin myös itse kirjoittelin asiasta innostuneena artikkelin luonnostelmaa mihin keräsin tietoa siitä mitä kaikkea kentällä onkaan ihan perustasosta yliopistotasoon asti. Matka oli jännittävä, mutta myös järkyttävä: huomasin, että moni pienemmistä kirjastoista oli hätää kärsimässä liian suuren työpaineen ja liian laajojen toimenkuvien alla. Jotkin isommistakin instituutioista olivat likimain kadottaneet kokoelmatyönsä muiden tärkeämpinä pidettyjen ja isompien oppialojen töiden alle. Samalla alkoivatkin omaa toimeani koskeneet yt-neuvottelut, jotka päättyivät omaan perikatooni kapasiteettini mahdollisuuksien puuttumisen kautta vastata työnantajan haasteeseen. Se, saavatko musiikkikirjastolaiset kirjansa aikaiseksi vai eivät jää nähtäväksi, jos niin toivon, että se ei ole pelkkää tulevaisuushypeä millä perustella edes jotenkuten olemassaoloaan, vaan myös katsaus siitä mitä on tehty ja ennenkaikkea, mitä se alan hiljainen työ pitää sisällään, koska se on nyt se, mitä pitää tehdä näkyväksi ja ymmärrettäväksi.  

Huomasin tietyn tiedollisen kuilun myös musiikkioppilaitosten vertaisarvioinnissa, missä arvioijien puolelta sivuttiin lähinnä soittimia ja toimeni yksin tapahtuvan tekemisen ja siihen liittyvän vain yhden hallinnassa olevan tietopääoman riskejä. Silti sain matkalipun ulos systeemistä, mikä tuntui kieltämättä lähinnä hassulta. Arvioijilla kun ei näyttänyt olevan mitään käsitystä kirjastotyön fundamenttien rakenteesta enkä tuossa yhteydessä voinut sellaista tietopääomaa heille edes pikaopastuksena antaa; olin noin neljänsadan muuttolaatikon ja kirjastohyllytaisteluni kanssa melko yksin ja kieltämättä myös väsynyt. Mutta kirjoitin asiasta jotain aikaisemmin:





Oli miten oli, koulun muuttorumban yhteydessä pölyn alkaessa laskea ja yt-hirviön nostaessa lonkeroitaan esille tiloissa liikkui jos jonkinlaista paikallispoliitikkoa joille esittelin yleensä ensin soitinvarastoa ja sitten, jos heitä enää kiinnosti, kirjastoa. Monen, erityisesti populistisemmalta reunalta uraansa ponnistavien vauhdikkaat kommentit olivat soitinvaraston äärellä sen suuntaisia, että ”mihin tätä muka tarvitaan?” Sellaista asiaa on melko vaikea perustella, jos katsoja jolla on silmät päässä, ei käsitä mihin esimerkiksi viulua tarvitaan. Useimmiten he eivät esitelleet itseään, joten en tiedä vieläkään kaikkien nimiä. En nimittäin tuolloin seurannut aktiivisesti kunnallispolitiikkaa ja toki poliitikko varmasti ajattelee, että kaikkihan hänet tuntevat. Mutta tämän kirjoitukseni teema kiteytyy siihen, mitä eräs tiloissa ahkerasti liikuskellut paikallispoliitikkaa tekevä nainen, joka ei myöskään ymmärtänyt esitellä itseään, enkä siis millään ilveellä osannut tuolloin paikallistaa hänenkään rooliaan yhtään mihinkään tapahtumiin oikeassa suhteessa kysyi: 


                    ”…voisit esitellä vaikka kirjoittamalla talon johdolle mitä tai minkälaisen tämän
                    kirjaston tulisi olla ennen kuin lähdet…”



Jätin asian tuolloin tekemättä, koska olin jo kynä savuten yrittänyt perustella olemassaoloani rehtorin suuntaan, niin 24/7 kirjastoideoilla kuin muutamilla muillakin asioilla. Palaan siihen nyt, koska musiikkikirjastoyhdistys ottaa myös asian esille. Esittelen asiat lyhyesti ja niistä voi kukin omissa nystyröissään rakentaa erilaisia ja eri kokoisia mielikuvia. Se julkaisenko keskeneräistä artikkelia täällä on kokonaan toinen juttu. Kiinnostava se kyllä on, mutta keskeneräinen, eikä minulla välttämättä enää alan ulkopuolisena ole intressiä kirjoittaa sitä valmiiksi. Toki, jos alan sisältä tulee toiveita, niin voin harkita asiaa. Ei realismissa ole mitään pahaa tai väärää, ja sen hengessä toivoisin paljon enemmän kouluantropologiaa ja vertailevaa tietoa koulumaailman sisäisistä ilmiöistä kuin kuivia kehityspedagogispsykologisia artikkeleita, joiden oikeat käytännön rajapinnat ovat lähinnä teoreettisia. 

Mutta nyt yksi visio siitä mitä, miten ja minkälainen hyvän musiikinalanoppilaitoskirjaston tulee olla. Jätän asiasta pois soittimet ja muut asiat, jotka eivät sinne kuulu:

-   Kirjaston tulee olla tilana viihtyisä, valoisa, helposti lähestyttävä, mutta myös rauhallinen ja turvallinen. 

-    Tiloissa tulee olla pehmeyttä ja kalustuksellista mukavuutta, joka lisää rentoutumista.

- Kuuntelutekniikan tulee olla mahdollisimman korkeaa hifi-tasoa siten, että kuuntelukokemus tarjoaa oikeasti mahdollisuuden päästä mahdollisimman lähelle musiikin esitystilanteen äänimaisemaa.

- Kuunteluteknisen tilan tulee olla viihtyisä ja sisältää mahdollisimman korkean audiovisuaaliseen laadun, jotta musiikin ja kuvallisen maailman ilmiöissä päästään mahdollisimman lähelle reaaliilmiötä.

-  Äänitekokoelmien tulee olla kattavat ja niistä tulee olla tietoa tarjottavana vertailutietoa parhaiden painosten, yhtyeiden, esittäjien ja kapellimestareiden osalta. Mikä tahansa editio ei siis kelpaa.

- Suoratoistopalveluiden tulee olla mahdollisimman laadukkaat ja kytkettävissä korkeatasoiseen Hifiin.

-  Suoratoistopalveluiden tulee myös olla kunkin oppilaan ja opetushenkilön suoraan kuunneltavissa kotona tai koulussa omilla laitteillaan.

-   Nuotiston tulee olla laadukas, parhaista editioista tulee olla laadullista vertailtavaa tietoa, ja nuotisto pitää olla iältään tuore. Vanhat nuotit ovat likaisia ja tuhansissa käsissä kulkeneita ja siirrettävä historialliseen kokoelmaan. 

- Oppilailla ja henkilökunnalla tulee olla selkeä ymmärrys, miksi esimerkiksi ISMLP tyyppinen kaikkien täydennettävä ilmaiskirjasto sisältää laadullisia ja teosautenttisuuteen liittyviä riskejä, joihin opetusta ei voida tukea.

-  Musiikinalan kirjakokoelman tulee olla mahdollisimman kattava sisältäen myös jo sivuun siirrettyjä opetuksen klassikkoja.

-  Nykyajan ja historian on hyvä näkyä rintarinnan, koska se tuo asiaan sivistyksellistä kiinnostavuutta.

-  Erilaiset alan hakuteokset, niin verkon yli kuin myös mahdollisuuksien mukaan fyysisinä kappaleina, tulee olla hyvin esillä ja käytettävissä. Niiden tulee myös olla ajanmukaisia (esim. Grove yms.).

-  Kausijulkaisuiden (lehtien) tulee olla kattavasti eri musiikin alueilta edustettuina. 

- Kirjastotila voi olla tarvittaessa monikäyttötila, missä voidaan hetkellisesti esiintyä tai harjoitella kuitenkaan muita häiritsemättä.

- Kirjastotilan tulee olla auki 24/7 henkilökunnalle ja oppilaille esim. tägillä tai vastaavalla tekniikalla avustettuna. 

- Kirjaston automaattilainauksen tulee olla myös 24/7 auki, mutta tekniikalla valvotusti. 

- Kirjaston käytetyn tietokannan tulee olla laadukas, ajantasainen alan säännösten ja standardien puitteissa.

- Kirjaston tietokannan on oltava varmistetusti varmuuskopioituva. Vuosien työ ei saa kadota!

-  Kirjaston tietokantaan tulee tehdä kuvailu- ja muuta työtä asiantuntevasti, ja työn kuten myös päivityshistorian tulee olla dokumentoitua.

-  Kirjaston tietokannan selailumahdollisuus pitää olla asiakkaille niin koulussa kuin kotona eli ulospäin verkossa näkyvä. 

-  Kirjaston pitää olla yhteisissä kirjastojen välisissä etälainaus ja yhteistyökuvioissa mukana! (En ylipäätään ymmärrä kenelle on etua pitää kirjastoa tai koko koulua piilossa, oli se kuinka yksityinen tahansa, koska musiikki kuuluu kaikille).

-  Kirjaston tulee tarjota lähiohjausta niin yleiseen tiedonhakuun kuin alakohtaiseen tiedonhakuun, ja tämä tulisi kirjata pakolliseksi suoritettavaksi asiaksi myös toisella asteella. 

-  Kirjasto auttaa myös oppilaitoksen ulkopuolisia kyselijöitä, koska tässä kohdataan kansallinen sivistyspääoma.

-  Kirjasto voi sisältää koulun arkistoja ja historiaa, joka on koottava ja huolehdittava asiantuntevasti.

-   Asiantuntijuus tekijänoikeus asioissa.

-   Asiantuntijuus vertailuarvioinneissa, mitä painettuihin tai äänitettyihin ilmiöihin liittyy.

-  Aktiivisuus ja informatiivinen ote sosiaalisessa mediassa. (Tässä koko instituution tulee olla mukana).

Koottuna:  mukavasti - tulvillaan alan tietoa - tulvillaan alan palvelua - kollektiivisesti tuettua - verkon yli. 

Kaikki nämä asiat ovat oikeastaan itsestään selviä, mutta todellisuuteen siirryttäessä näin ei kuitenkaan ole kaikissa oppilaitoksissa. Isommissa oppilaitoksissa myös yhdelle ihmiselle on sälytetty useamman alan asiantuntijarooli, joka laventaa ja laimentaa mahdollisuutta paneutua asiaan kunnolla. Ihmettelen, että jos näiden asioiden pintaraapaisu ja koonti ei riitä perustelemaan miksi musiikinalan oppilaitoskirjastolla on paikkansa ja myös sitä kuinka paljon sitä työtä siellä oikeasti on. 

Toinen ääripää on se, että kukin opettaja kantaa omat tai ne kirjaston yhteiset nuotit omaan luokkaansa ja alkaa ihan itse valvomaan kuka niitä saa selailla ja lainata. Tämä on yhteisen tietopääoman omimista eikä tälläistä saa yhteisin varoin tuetuissa oppilaitoksissa missään oloissa tapahtua.

Tämän enempää en enää näin alan ulkopuolelta osaa sanoa, ja toivon alalle kaikkea hyvää. Toivon myös, että oppilaitoksien opetuksesta vastaavat hallinnot tiedostavat asian merkityksen ja ymmärtävät tulevaisuudessa pitää kiukkuisen terrierin hengellä asian puolia, ja ennenkaikkea haastaa itsensä viemään kehityksen liekkiä näiltä osin eteenpäin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti