Bibliothecarius serentis scriptor - potikat kaakkoon: Viestit maskien takaa

Olin juuri ihmetellyt lahtelaisen happoteknobändi Business Cityn olemusta ja musiikinsisältöä, kun sosiaalisessa mediassa osui silmiini Billboardin Gil Kaufmanin juttu, joka käsitteli mysteeribändiksi leimattua The Networkia. Molemmilla, Business Cityllä ja The Networkilla näytti olevan jotain yhteistä, nimittäin naamiot ja tuntemattomuus. Musiikissa ja genreissä ei ollut oikeastaan mitään muuta yhteistä, kuin rohkeus ja hillitön poliittinen metatasolla kulkeva ironia ja myös omanlaisensa huumori. En oikeastaan jäänyt pohtimaan bändien musiikillista sisältöä vaan naamioitumisen merkitystä ja lisääntymistä populaarimusiikin alakulttuurien saralla: miksi maskit, miksi anonyymius?

The Billboardin juttu The Network - bändistä.

Business City Live - varsinainen naamiokeikka alkaa 16 minuutin kohdalta

The Network - Threat Level Midnight

Populaarimusiikkiin kuuluu perinteisesti täysin päinvastainen suosion tavoittelu, poseeraaminen, miljoonat selfiet ja belfiet, rokkarin suuri ego – ainutkertaisuus, omaleimaisuus ja maaginen eroottinen voima. Maskin käyttö viestittää päinvastaisuudellaan jotain yhtä tehokasta ellei tehokkaampaa: ehkä jotain vaarallista, jotain alaista, päälaellaan olevaa, salattua, normaalista poikkeavaa, jotain pinnan alla lymyävää mysteeriä.

Nette Holopaisen (2020) kirjoitus taideantropologiasta Antropologi.fi sivustolla

Wikipedian lista naamioituneista muusikoista

Toimiiko maskien tarjoama viesti koronan, siis maskien kultakaudella vai alkaako ilmiön voima kummuta juuri tästä poikkeuksellisesta ajasta? Viittaako ilmiö musiikin syvempiin ja jollain tapaa tärkeämpiin, ehkä jopa vaarallisiin sisältöihin? Maskeeraaminen ja naamioit ovat aina kuuluneet rockin syvempään olemukseen, kuten esimerkiksi Peter Gabrielin, David Bowien, Daft Punkin, Kissin ja vastaavien leikit niin identiteeteillä, maskeilla, kuin sukupuolellakin tai rockin ulkopuolella Top Gearin The Stigin olemus.

Maskit ja rituaalit uskontoelämässä

Kiss – Love it Loud

Naamari peittää aidon ja oikean; se tehostaa viestiä ja tekee kokemuksesta erilaisen – jännittävän, ja siksi myös monien alkuperäiskansojen rituaaleissa käytetään naamioita: rituaalissa initiotava kuljetetaan monien vaiheiden kautta muutuneeseen tilaan, missä kaikki arkinen on erilaista. Ja näin paluu takaisin normaaliin – siihen arkiseen, tapahtuu uusin silmin, muuttuneena ja kokemusta rikkaampana. Ilmiö on siis hyvinkin vanhaa perua ja merkityksellisessä roolissa kulttuurien elossa, joten kurkkiiko muinainen henki meitä pop- ja rock musiikin maneereiden ja helmojen takaa kutsuen meitä johonkin rituaaliin – siirtymään ajattelun arkisella kanavalla toisille taajuuksille. Mutta mitä käsittelemään? Mitä muuttamaan? Se kysymys taitaa olla itse kunkin mietittävä oman kokemuksensa kautta. Mutta tuoko ilmiö oikeasti jotain lisää läntisessä hegemoniassa elävän arkeen tai lisääntyykö ilmiö tulevaisuudessa? Kannattaa muistaa, että bändiä katsomaan tullut saattaa olla myös pukeutunut bändin maskiin.

The Many Costumes of Peter Gabriel

The Networking tapauksessa viesti on hyvin poliittinen ja ilmentää taiteen maanalaisen armeijan vastarintaliikeeen heräämistä amerikkalaisessa yhteiskunnassa nousevaa fasisistista aaltoa vastaan, joten ehkä taiteilijoiden naamioituminen on tällöin ihan järkevää eikä se sisällä sen kummempia erikoisia rituaalisia ulottuvuuksia; ilokseni sellaisen sisältö kertoo kuitenkin siitä, että rockilla ja popilla on yhä poliittista voimaa, merkitystä ja sisältöä. Se päästetäänkö sellaista valtamedian tiheän seulan läpi onkin sitten kokonaan toinen tarina – ehkä artisteille itselle saattaa olla tärkeämpää seisoa valtamedian sivussa, koska taiteen sisältö kohdistaa kritiikkiä valtamediaa ja elämän turvallisemman keskitien valinneita kansanosia kohtaan. Ja jos sellainen bändi murtautuu valtavirtaan on yleensä kyseessä historian lehdille jäävää taidetta.