Mietin hanhia ja ihmisiä, koska ilmoittauduin paikallisen vihreää väriä tunnustavan yhdistyksen hanhia käsittelevään työryhmään. Ja hanhia käsittelemme, koska hanhet näyttävät tupsahtaneet ihmisten ekologisiin lokeroihin omista maailmoistaan ja kuten arvaatte se ei ole millään muotoa tavanomainen tapahtuma. Samankaltaisia tapahtumia näyttää ilmastonmuutoksen myötä alkavan tapahtua eri puolilla maailmaa: eliöiden ekologiset ympäristöt muuttuvat ja sitä myöden koko eliösfääri alkaa liikahdella paikoiltaan kuin vanhat kellonrattaat uusien punnuksien myötä.
Miten sitten asiaa lähestyisi kiihkottomasti hieman kauempaa tai miten asiaan hakisi ratkaisua? Ja miten se liittyy tietoon ja tähän blogiin, jonka aihepiirit ovat toistaiseksi olleet aika kaukana hanhista ja luonnonilmiöistä? Oma ajatuksen kulkuni pohtii ensin sitä mitä ylipäätään tiedän hanhista? Mitä mielikuvia meillä ylipäätään on tästä linnusta, joka lentää talvisin toiselle puolelle maapalloa; jonka untuvat ovat täyttäneet monta tyynyä ja toppatakkia lintujen ikäväksi; jonka pakkosyötetyllä maksalla on mässäilty vuosisatoja; jonka Walt Disney yhdisti onnenpekkaan Aku Ankan hahmogalleriassa Hannu Hanhen roolissa. Mielikuvat hanhesta elävät kulttuurimme muistissa erilaisissa rooleissa, eikä se ole eläimenä tuiki tuntematon ihme viidakon kätköistä: sanoisin, että hanhella on eläimenä kesytetty rooli ihmisen ajatuksissa.
Hanhiraivosta keltaisessa lehdistössä
Entä hanhen omat ajatukset ihmisistä? Nimittäin eläimetkin ajattelevat ja niilläkin on tietoisuus, mutta se on erilainen kuin omamme: kaikki elollinen elää omien erilaisten aistien kautta ja eläinten keho ja aistimaailma poikkeaa toisistaan laji lajilta. Mitä siis sivuille katsova, hyväkuuloinen, hyvin suunnistuskykyinen, erinomainen uimari ja lentäjä tuumii meistä kädellisistä reviirieläimistä? Huomaatte varmasti, että yritän asettaa kahta eläinlajia rinnakkain: laskea ihmisen ylhäiseltä jalustaltaan ja paikallistaa lintueläimen kanssa lähemmäs toisiaan. Ensimmäiseksi menen tutkimaan kirjahyllyämme, koska vaimoni on etologiaan, eläinten käyttäytymistä tutkivaan tieteenalaan, perehtynyt henkilö. Olen itse enemmän kiinnostunut kasvimaailmasta.
Tutkiskelen ensin Frans de Waal -nimisen kädellisiä tutkivan eläintieteilijän tuotantoa. Seuraan Fransin päivityksiä Facebookissa ja Time magazine on nimennyt miehen maailman 100 vaikutusvaltaisimman henkilön joukkoon kuuluvaksi, ja olen aivan varma ettet ole koskaan edes kuullut hänestä. De Waalin kuuluisin teos lienee The Bonobo and the Atheist (2103), jonka nimestä voi päätellä teoksen kiinnostavan myös filosofeja, uskontotieteilijöitä ja antropologeja biologien lisäksi. Kirja Are We Smart Enough to Know How Smart Animals Are? (2016) sopii kuitenkin parhaiten antaakseen vastauksia kysymykseen miten toimia, jos jokin muu elävä olento kuin ihminen alkaa viihtyä jossain missä sen ei mielestämme sopisi viihtyä.
Hanhista Suomen Luonto -lehdessä
De Waalin tuotantoa lukiessa käy hyvin selväksi, että eläimillä on tietoisuus, mutta niiden kognitio ja looginen tapa toimia ja ajatella poikkeaa omastamme eli vaikka olemmekin selkäkärankaisia, niin meillä ei ole yhteistä kieltä. Olemmeko sitten edes yrittäneet ratkaista konflikteja lokkien, hanhien tai merimetsojen kielellä? Olemmeko etsineet tarpeeksi vastauksia ja ovatko etologit ottaneet osaa keskusteluun? Olemmeko miettineet miksi perhanan otus nyt taas se tekee noin? Miksi se viihtyy lähellämme? Miten se valitsee tämän paikan, ja niin edelleen? Vai onko niihin liittyvä keskustelu heti politisoitunut ääripäiden ottaessa tilan haltuun: ”ampua pitää” tai ”ei saa kajota” mallisiin formaatteihin? Toinen kotimainen hyvin kirjoittava asiantuntija on Helena Telkänranta, joka on kirjoittanut teoksen Millaista on olla eläin (2015). De Waalin teos The Age of Empathy. Nature’s Lesson for a Kinder Society (2009) nostaa esiin havainnon siitä, että olemme kuvitelleet monia psykologisia piirteitä vain ihmislajille ominaisiksi, mutta jotka ovatkin eliökunnassa universaalimpia, kuten kyky empatiaan.
Minua oudoksuttaa se, että olemme käyneet kuussa, löytäneet atomin, rakentaneet tekoälyn, mutta silti emme osaa mennä lentävän siivekkään nahkoihin miettimään miten se ajattelee ja keksimään nokkelia ratkaisuja. Toistaiseksi paras näkemäni ratkaisu on matala noin 50 cm aita nurmikon ja rannan välissä, minkä yli ihminen astuu kevyesti, mutta hanhille se on myrkkyä, koska se estää nopeamman pakenemisen veteen. Vastaavilla hyvin yksinkertaisilla ratkaisuilla voimme hyvin lempeästi ohjata liian lähelle tulleen eläimen takaisin villiin luontoon. Ehkä hanhi viihtyy lähellämme, koska olemme ajaneet nelijalkaiset sitä uhkaavat pedot kuten ketut ja sudet kauemmas. Ehkä meidän pitäisi miettiä kuinka ohjastaa lintulauma jo ilmassa toisaalle: dronet, merkit, signaalit joita hanhi tuntee (haukka tms.), siis käyttää suurta älyämme miettimään toisen älyn rakennetta. Onko se niin vaikeaa? Sopiiko sellaiseen uhrata yhteisiä varoja?
Espoo keksi keinon hanhien häätöön.
Entä jos puistoon laskeutuisi marsilaisten avaruusalus tai lähettiläitä toisesta sivilisaatiosta: ottaisimmeko ensimmäiseksi haulikon ja alkaisimme räiskiä huutaen kiukkuamme ilmoille, koska jotain on nyt laskeutunut reviirillemme? Päästäisimmekö koirat niiden kimppuun ja asettuisimme agressiivisten ratkaisumallien kannattajiksi? Ehkä kuitenkin olisi järkevämpää yrittää tutustua ja tutkia toisen kognitiota, ajatuksia ja älyä ja yrittää löytää yhteistä ymmärrystä. Nimittäin ihminen on rakentanut koko oman kulttuurinsa härpättimineen, televisioineen, kännyköineen ja teknologioineen palvelemaan ja viihdyttämään ihmistä itseään: emme näe ulos omasta ekologisesta lokerostamme ja jos aiomme ryhtyä oikeasti elämään biodiversiteettiä kunnioittaen tulee meidän katsoa laatikostamme ulos. Siis ulos ja kunnolla eikä vain sulkea eläimiä eläintarhoihin, missä ne ovat turvallisesti ja varmasti hallittuja. Niihin tulee tutustua ja miettiä niiden tapoja nähdä maailmaa kiihkottomasti. Ei minunkaan mielestäni hanhilauman paikka ole ykköstason puistossa ihmisten sijaan, mutta lähtisin etsimään älykkäitä ratkaisumalleja ennemmin kuin tappamaan. En myöskään kannata näkemystä, että nyt saa luonto kostaa ihmiselle ja ikäänkuin tulla takaisin ottamaan revanssin ihmisestä, koska se on ajatusmallina yhtä tuhoisa kuin silmitön lajiraivo. Hanhi nyt vain on hanhi ja ihminen on ihminen; lokki on lokki; merimetso on merimetso; käärme on käärme; hämähäkki on hämähäkki; susi on susi ja niin edelleen. Neuvotellaan ja etsitään yhteiset rajat ja tavat elää rintarinnan. Edetään tieto edellä ja jos hyvin käy laitetaan hanhet onnellisesti kuopimaan ja lannoittamaan sellaisia peltoja ja paikkoja, jotka sellaista tarvitsevat.
Keskustelu eri eläinlajien kuten ihmisen ja hanhien mahdollisuudesta ymmärtää toisiaan liittyy mielestäni oleellisesti myös Lahden ympäristöpääkaupunki 2021 vuoden tematiikkaan, koska ympäristöpääkaupungissa kuten kaikissa kaupungeissa vaikuttaa luonto ilmiöineen ihmisen ja teknologian rinnalla.
Löydät teokset parhaiten Finna.fi palvelusta ja voit tilata ne omaan kirjastoosi.
Lähteet:
Telkänranta, Helena. Millaista On Olla Eläin? Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2015.
Waal, Frans de. Are We Smart Enough to Know How Smart Animals Are? London: Granta, 2017.
Waal, Frans de. The Bonobo and the Atheist: In Search of Humanism Among the Primates. First edition. New York: W.W. Norton & Company, 2013.
Waal, Frans B. M. de. The Age of Empathy: Nature's Lessons for a Kinder Society. NewYork: Crown, 2013.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti